Yli­mää­räi­ses­tä apu­lai­ses­ta kor­vaa­mat­to­mak­si kappalaiseksi

Yli­kii­min­gin pit­kä­ai­kai­nen pap­pi Ola­vi Iso­kos­ki jää eläk­keel­le. Taak­se jää yli 30-vuo­ti­nen työ­ura yli­kii­min­ki­läis­ten elä­män­me­non parissa. 

Miten Paa­vo­lan kirk­ko­her­ran poi­ka sit­ten kul­keu­tui Yli­kii­min­kiin, tuon­ne syr­jäi­seen kylään, jol­lai­sek­si hän paik­kaa aivan aluk­si ajatteli?

Ola­vi Iso­kos­ki on Yli­vies­kas­sa syn­ty­nyt Paa­vo­lan pap­pi­las­sa kas­va­nut ja Ruu­kin lukios­ta yli­op­pi­laak­si kir­joit­ta­nut. Teo­lo­gian opis­ke­lu ei läh­tö­koh­dis­ta huo­li­mat­ta ollut itses­tään sel­vä valin­ta. Kiin­nos­tus­ta nuo­res­sa mie­hes­sä herät­ti muun muas­sa maa­ta­lous. Vuon­na 1983 hän kui­ten­kin astui sisään teo­lo­gi­seen tie­de­kun­taan, jos­sa viih­tyi­kin liki kym­me­nen vuot­ta ennen val­mis­tu­mis­taan. Opis­ke­luai­ka­na hän teki töi­tä muun muas­sa Rau­tion, Kivi­jär­ven ja Kit­ti­län seurakunnissa.

Vuon­na 1992 Iso­kos­kel­le osoi­tet­tiin työ­paik­ka Yli­kii­min­gin seu­ra­kun­nas­ta, jos­sa kirk­ko­her­ra­na oli sil­loin Mart­ti Kal­lun­ki. Vuo­den pääs­tä kirk­ko­her­ran saap­pai­siin astui Jou­ni Rii­pi­nen. Ola­vi Iso­kos­ki teki töi­tä yli­mää­räi­sen apu­lai­sen nimik­keel­lä aina sii­hen saak­ka, kun­nes Yli­kii­min­gin seu­ra­kun­nas­ta tuli osa Oulu­joen seu­ra­kun­taa vuo­den 2007 alussa. 

– Ensin meil­lä oli­kin tääl­lä kak­si pap­pia, sit­ten enää yksi. Ja nyt kun jään eläk­keel­le, ei tilal­le­ni tule Yli­kii­min­kiin ketään. Työt hoi­de­taan Kii­min­gis­tä käsin jo ole­mas­sa ole­vien pap­pien voi­min, Iso­kos­ki sanoo.

Hän tosin tote­aa, että kun Yli­kii­min­ki ja Yli-Ii liit­tyi­vät Kii­min­gin seu­ra­kun­taan vuon­na 2019, kävi sil­loin niin, että kap­pa­lai­sia oli seu­ra­kun­nas­sa aika paljon.

– Onhan se joten­kin sil­ti har­mi, että tän­ne ei omaa pap­pia jää. Ei se ole ollut huo­no asia, että on ollut pap­pi, joka asuu omal­la alueellaan.

Kun Iso­kos­ki ensim­mäis­tä ker­taa aje­li Yli­kii­min­kiin, istui vie­res­sä jo sil­loin vai­mo Tert­tu, joka odot­ti paris­kun­nan esi­kois­ta. Per­he muut­ti Papin­ni­vaan pie­neen osak­kee­seen, ja tutus­tu­mi­nen yli­kii­min­ki­läi­siin alkoi. Per­hee­seen syn­tyi vuo­sien aika­na kuusi poi­kaa sekä kuol­lee­na syn­ty­nyt tytär. Vai­mo teki työ­uran­sa opet­ta­ja­na. Lap­sen­lap­sia on tois­tai­sek­si syn­ty­nyt yksi ja per­heen kuo­pus käy par­hail­laan armeijaa. 

Ennen aset­tu­mis­taan Vesa­laan raken­net­tuun uuteen kotiin, Iso­kos­ket asui­vat muun muas­sa Met­sä­ta­los­sa, Carl­so­nin pap­pi­las­sa ja Juo­pu­lil­la oma­ko­ti­ta­los­sa. Yli­kii­min­ki­läi­nen yhtei­sö otti per­heen omak­seen. Ystä­viä ja tut­ta­via on vuo­sien var­rel­la tul­lut pal­jon. Per­hei­den ja suku­jen ilot ja surut on koet­tu yhdes­sä. Ola­vi Iso­kos­ki on saa­nut tutus­tua moniin yli­kii­min­ki­läi­siin per­soo­niin, mut­ta har­mit­te­lee myös sitä, että moniin ei ehti­nyt tutus­tua ennen kuin aika hei­dät vei.

Yhtei­söl­li­syys oli ja on osit­tain yhä tär­keä osa yli­kii­min­ki­läi­syyt­tä. Aiem­min nykyis­tä sel­vem­min. Kaik­ki veti­vät yhtä köyt­tä, puhut­tiin poliit­ti­sis­ta sidon­nai­suuk­sis­ta vapaas­ta Yli­kii­min­ki-puo­lu­ees­ta, jon­ka pää­aja­tus oli omal­la kyläl­lä pär­jää­mi­sen mei­nin­ki ja yhteis­ten tavoit­tei­den eteen työskentely.

– Vai­ku­tuk­sen on teh­nyt se yhdes­sä teke­mi­sen ilo, joka var­sin­kin alku­vuo­si­kym­me­ni­nä Yli­kii­min­gis­sä val­lit­si. Kaik­ki ne luu­ta­pal­lo­pe­lit, jää­kuu­tio­kir­kot, kaup­po­jen jou­lu­har­tau­det, kou­lu­jen perin­tei­set jou­lu­juh­lat, Iso­kos­ki huokaa.

Hänen mukaan­sa ennen kaik­ki oli simp­pe­lim­pää. Kyläi­ly­kult­tuu­ri oli aktii­vis­ta. Nyt kotoa ei vält­tä­mät­tä viit­si­tä läh­teä mihin­kään. Yhtei­nen teke­mi­nen on vähentynyt.

– Pet­ty­myk­sen minul­le tuot­ti alus­sa Kii­min­ki­jo­ki, jon­ka luu­lin ole­van parem­mas­sa kun­nos­sa ja tuot­ta­van esi­mer­kik­si rapusaa­lis­ta. No, onnek­si joen tila on nyt saa­tu kään­net­tyä parem­paan suun­taan, Iso­kos­ki sanoo. 

Eläk­keel­le vai­mon ja ystä­vien vana­ve­des­sä pää­se­vä Ola­vi Iso­kos­ki aikoo ope­tel­la ensim­mäi­sek­si sor­vaa­maan puus­ta. Lisäk­si hou­kut­te­le­vat Lapin reis­sut asun­to­vau­nul­la sekä omas­ta kun­nos­ta huo­leh­ti­mi­nen. Toki pap­pi tekee toi­mi­tuk­sia vie­lä elä­köi­dyt­ty­ään­kin, mut­ta eivät yksit­täi­set teh­tä­vät Iso­kos­kea paina. 

– Nyt on oikea aika jää­dä eläk­keel­le, vaik­ka var­si­nai­nen elä­kei­kä tulee täy­teen vas­ta elo­kuus­sa 2026. Aika on rahaa, Iso­kos­ki toteaa.

Läh­tö­saar­nas­saan jou­lun alla hän pal­jas­ti täpö­täy­des­sä kir­kos­sa kuu­li­joil­leen, että lupa­si aika­naan jää­dä eläk­keel­le sit­ten, kun Yli­kii­min­gin kir­kos­sa on kun­non valot. Nyt ne on saa­tu. On aika.