Sak­sa­lais­so­ti­lai­den ruu­mii­den etsin­tä jat­kuu Yli­kii­min­gis­sä – Mat­ti Kois­ti­na­hon muis­to­ja sota-ajalta

Liki 90-vuo­tias Mat­ti Kois­ti­na­ho käve­lee märäs­sä sam­ma­li­kos­sa kädes­sään pie­ni rau­ta­la­pio. Edel­lä kul­kee toi­nen mies metal­lin­pal­jas­ti­men kans­sa. Nyt ollaan noin 80 vuo­den takais­ten tapah­tu­mien jäl­jil­lä. Näil­le main, van­han ter­va­hau­dan lähei­syy­teen, on hau­dat­tu kak­si sak­sa­lais­ta vuo­ris­toar­mei­ja 20:n jää­kä­riä, jot­ka var­tios­sa olles­saan koh­ta­si­vat suo­ma­lais­par­tion syys­kuus­sa 1944.

Tie­to mies­ten ampu­mi­ses­ta ja hau­taa­mi­ses­ta tavoit­ti Mat­ti Kois­ti­na­hon 1970-luvul­la Oulun yli­opis­tol­li­sen kes­kus­sai­raa­lan raken­nus­työ­maal­la. Tuol­loin joku mies tuli kysy­mään hänel­tä, mis­tä päin hän on kotoi­sin, ja kun Kois­ti­na­ho ker­toi ole­van­sa Yli­kii­min­gis­tä, seu­raa­va kysy­mys oli, tie­si­kö hän sak­sa­lais­ten läs­nä­olos­ta Lapin sotaan liit­tyen Yli­kii­min­gis­sä syk­syl­lä 1944 ja oli­ko eräs pai­kal­li­nen tie hänel­le tuttu.

Kun Kois­ti­na­ho vas­ta­si molem­piin kysy­myk­siin myön­tä­väs­ti, mies ker­toi olleen­sa tuol­loin Yli­kii­min­gis­sä par­tioi­mas­sa, ja täl­lä tie­tyl­lä pai­kal­la hän par­tioi­neen oli koh­dan­nut var­tios­sa olleet sak­sa­lais­so­ti­laat. Suo­ma­lai­set oli­vat mie­hen ker­to­man mukaan tap­pa­neet sak­sa­lai­set ja välit­tö­mäs­ti hau­dan­neet hei­dät var­tio­pai­kan lähei­seen met­sik­köön. 1970-luvul­la tari­naa ker­toes­saan tuo ete­lä­suo­ma­lai­nen mies oli osan­nut ker­toa hau­ta­pai­kan mel­ko tarkoin.

Kois­ti­na­ho kump­pa­nei­neen on käy­nyt pai­kal­la pari ker­taa etsis­ke­le­mäs­sä sak­sa­lais­ten ruu­mii­ta, mut­ta aina­kaan vie­lä ei ole tär­pän­nyt. Har­mil­li­ses­ti samal­le pai­kal­le on sotien jäl­keen kul­je­tet­tu pal­jon yli­kii­min­ki­läis­ten ros­kia, joten metal­lin­pal­jas­tin pii­pit­tää vähän väliä.

– Tie­dän, että mie­hil­lä on rau­ta­vah­vis­tei­set saap­paat, joten var­mas­ti ne anta­vat merk­kiä metal­lin­pal­jas­ti­mel­le, vaik­ka vuo­si­kym­me­niä on kulu­nut, Kois­ti­na­ho sanoo.

Tuon tyyp­pi­set sak­sa­lais­so­ti­lai­den ken­gät tuli­vat hänel­le vali­tet­ta­van tutuik­si 25.9.1944, jol­loin hän oli vas­ta seit­sen­vuo­tias. Sak­sa­lais­par­tio tuli Mat­ti Kois­ti­na­hon koti­pii­riin Vesa­lan ja Jolok­sen väli­sil­le sydän­mail­le Väli­maal­le. Soti­laat vii­pyi­vät pihas­sa pit­kään, ruo­kai­li­vat sii­nä ja alkoi­vat sit­ten teh­dä läh­töään. Kois­ti­na­hon mukaan hei­tä oli noin parikymmentä.

– Yksi mie­his­tä puhui hiu­kan suo­mea. “Rys­sä tulee, pum, pum”, hän sanoi ja sit­ten sanoi äidil­le, että hei­dän pitää pääs­tä jär­ven toi­sel­le puo­lel­le, Kois­ti­na­ho ker­taa tapahtumia.

– Äiti sanoi heil­le, että sii­tä vaan jär­veä kier­tä­mään, mut­ta mie­het huo­ma­si­vat veneen ran­nas­sa ja sanoi­vat, että minun, ihan pie­nen pojan, pitää läh­teä hei­tä sou­ta­maan yli jär­ven. Minä ajat­te­lin, että en var­maan läh­de ja juok­sin pakoon.

Sak­sa­lais­so­ti­las läh­ti perään ja tavoit­ti pojan, joka kyn­sin ja ham­pain tais­te­li soti­las­ta vas­taan, ja pää­si­kin vie­lä pakoon. Savusau­nan taka­na hän jou­tui kui­ten­kin uudel­leen soti­laan käsiin, ja soti­las alkoi pot­kia poi­kaa, jol­ta meni taju. Seu­raa­van ker­ran Kois­ti­na­ho havah­tui jär­ven toi­sel­la ran­nal­la venees­tä liko­mär­kä­nä ja hakattuna.

– Sii­nä kui­ten­kin kol­me ker­taa sou­din nii­tä sak­sa­lais­so­ti­lai­ta jär­ven yli, vaik­ka en pys­ty­nyt edes kävelemään.

Kois­ti­na­hol­le jäi ala­var­ta­loon pysy­vät vam­mat, joi­ta ei tuol­loin miten­kään kor­jail­tu. Ensim­mäi­sen ker­ran nil­kan vam­maa lei­kat­tiin vas­taa 2000-luvulla.

– Pahi­ten vau­rioi­tui oikean puo­len kives. Lisäk­si taka­rei­des­sä ja nil­kas­sa on koko iän vai­van­neet vam­mat. Näi­den aiheut­ta­mien kipu­jen kans­sa olen elä­nyt koko elämäni.

Kois­ti­na­ho myön­tää, että meni vuo­si­kym­me­niä, että hän ei puhu­nut koko asias­ta kenel­le­kään. Asi­aa ei tun­tu­nut muka­val­ta muistella.

Kois­ti­na­hon koti­pi­has­sa olleet soti­laat jat­koi­vat mat­kaan­sa Kii­min­ki­jo­ki­vart­ta pit­kin yhteen taloon, jon­ne jäi­vät ase­miin. Sen talon asuk­kaat tuli­vat lähel­le Kois­ti­na­ho­ja pakoon hevos­kär­ryil­lä. Kois­ti­na­hoil­le saak­ka kuu­lui, kun sak­sa­lai­set räjäyt­ti­vät men­nes­sään kulkuyhteyksiä.

Suo­ma­lai­set pää­jou­kot tuli­vat Yli­kii­min­kiin ilta­sel­la 27.9.1944. Tuol­loin edel­lä mene­vät sak­sa­lai­set oli­vat tuhon­neet men­nes­sään sil­lat ja mui­ta kul­ku­yh­teyk­siä. Suo­ma­lai­set jou­tui­vat esi­mer­kik­si ylit­tä­mään Kii­min­ki­joen tuk­ki- tai pont­to­ni­sil­taa apu­naan käyt­täen. Yhteen­ot­to suo­ma­lais­ten ja sak­sa­lais­ten välil­lä tapah­tui Juus­to­lan koh­dal­la Pudas­jär­vel­lä 28.9.1944. Tuol­loin kak­si sak­sa­lais­so­ti­las­ta menet­ti hen­ken­sä, nel­jä haa­voit­tui ja kak­si jou­tui van­gik­si. Suo­ma­lai­set otti­vat sota­saa­liik­si yhden kuor­ma-auton ja moottoripyörän.

– Minä muis­tan, että kyl­lä Suo­men kan­saa tuol­loin sotien aikaan pelot­ti. Oltiin val­mii­na läh­te­mään evak­koon, ja meil­lä­kin kävi ker­jä­läi­siä hiih­tä­mäl­lä. Se epä­var­muus oli kama­laa. Toi­von, että Suo­mes­sa saa­daan jat­kos­sa­kin olla rau­has­sa, mut­ta nyt sama epä­var­muus tule­vas­ta vai­vaa, Kois­ti­na­ho sanoo.

Ne sak­sa­lai­set, joi­den ruu­mii­ta Kois­ti­na­ho nyt vuo­si­kym­me­niä myö­hem­min Yli­kii­min­gin kir­kon­ky­län lie­peil­tä etsii, koh­ta­si­vat maal­li­sen vael­luk­sen­sa lopun 26.9.1944. etu­par­tion toi­mes­ta, joka oli tie­dus­te­le­mas­sa sak­sa­lais­jouk­ko­jen sijain­te­ja Ylikiimingissä.

– Uskon vah­vas­ti, että siel­lä ne ruu­miit yhä Yli­kii­min­gin mul­las­sa ovat. Toi­vot­ta­vas­ti löy­ty­vät, Kois­ti­na­ho toteaa.

Hän tekee etsin­tö­jään maa­no­mis­ta­jan luval­la. Paik­kaa ei ker­ro­ta jul­ki­suu­teen, kos­ka pai­kal­le ei halu­ta etsi­jöi­den ryntäystä.