Rant­sik­ka: Minä ja kieli

Olen todel­la ylpeä suo­ma­lai­suu­des­ta ja suo­men kie­les­tä. Koto­na minä ja minun per­hee­ni puhum­me suo­mea ja Oulun mur­ret­ta. En kes­täi­si sitä, jos pitäi­si aina puhua ja kir­joit­taa yleis­kie­lel­lä, kos­ka se vain kuu­los­taa niin yli­hie­nol­ta. Olin nuo­re­na pal­jon mum­mo­ni luo­na, joten puhe­tyy­li­ni on vähän van­hah­ta­va ja suo­ra. Per­hees­sä­ni mones­ti käy­te­tään sanon­to­ja “Katos ku pie­ru Saha­raa” ja “Ei se auta”.

Pidän van­ho­jen kir­jo­jen luke­mi­ses­ta, kos­ka pidän ‘wan­has­ta’ suo­men kie­les­tä. Pidän kir­joit­ta­mis­ta tai­tee­na ja tapa­na ilmais­ta omaa per­so­naa­ni. Kir­joi­tus on myös hyvä tapa tutus­tua netis­sä mui­hin ihmi­siin. Kir­joi­tan usein aina­kin vii­si tun­tia tie­to­ko­neel­la ja pari tun­tia käsin joka päi­vä koto­na tai kou­lus­sa. Har­ras­tan koto­na maa­il­man­ra­ken­nus­ta eli fik­tii­vis­tä ja mie­li­ku­vi­tuk­sel­lis­ta kir­joit­ta­mis­ta englan­nik­si ja suo­mek­si. Kir­joi­tan myös pal­jon sovel­luk­ses­sa nimel­tä Discord, kos­ka moni net­ti­ka­ve­reis­ta­ni käyt­tää sitä net­ti­pals­ta­na. Kir­joi­tan usein tie­to­ko­neel­la, kos­ka minun mie­les­tä­ni oma käsia­la­ni ei ole mikään paras. Kir­joit­taes­sa käy­tän Worl­dAn­vil ‑nimis­tä net­ti­si­vua, joka aut­taa asioi­den jär­jes­te­lys­sä ja yllä­pi­dos­sa. Suo­sit­te­len net­ti­si­vua kai­kil­le, jot­ka halua­vat aloit­taa fik­tii­vi­sen kirjoittamisen.

Suu­rin osa kave­reis­ta­ni netis­sä ovat ulko­mail­ta kuten vaik­ka Krei­kas­ta, Bri­tan­nias­ta ja Yhdys­val­lois­ta. Tun­tuu, että käy­tän englan­tia pal­jon enem­män koto­na, kos­ka englan­ti on suu­ri osa elä­mää­ni netis­sä kave­rei­den kans­sa. Englan­tia käy­tän myös monis­sa peleis­sä, kos­ka monia hyviä pele­jä ei kään­ne­tä suo­mek­si. Voi­sin sanoa, että olen jo aika suju­va englannissa.

Minä pidän myös puhu­mi­ses­ta mui­den kans­sa. Sanoi­sin, että olen aika hyvä ilmai­se­maan itseä­ni puhu­mal­la, vaik­ka jos­kus sanat hie­man kar­kaa­vat kes­ken puheen. Puhun yleen­sä suju­vas­ti, kun olen rau­hal­li­nen ja tyy­ty­väi­nen. Sanat kar­kaa­vat minul­ta usein, jos olen surul­li­nen tai jos minua alkaa aras­taa. Puhun kave­rei­de­ni ja per­hee­ni kans­sa Oulun mur­teel­la, mut­ta mui­den kans­sa yri­tän puhua hie­man “hie­nom­min”.

Mii­ka Vää­nä­nen, 9B, Ylikiiminki

Jut­tu jul­kais­taan osa­na Ran­ta­poh­jan ja alu­een kou­lu­jen välis­tä yhteistyötä.