“Äiti jos kuka on kun­nia­mer­kin ansainnut”

Yli-iiläi­nen Tuu­la Mäke­lä on yhden­tois­ta lap­sen äiti, joka hoi­ti myös polion seu­rauk­se­na neli­raa­ja­hal­vaan­tu­nut­ta ja hen­gi­tys­ko­nees­sa ole­vaa puo­li­so­aan koko avio­liit­ton­sa ajan. Tänä vuon­na Tuu­la Mäke­lä saa äitien­päi­vä­nä vas­taa­not­taa tasa­val­lan pre­si­den­tin myön­tä­män äitien­päi­vä­kun­nia­mer­kin yhdes­sä 38:n muun ansioi­tu­neen äidin kanssa.

Kun­nia­merk­kiä Mäke­läl­le haki­vat hänen lap­sen­sa, joi­den suus­ta otsi­kon lausah­dus­kin on peräi­sin. Aihet­ta on hei­dän paris­saan poh­dit­tu jo joi­ta­kin ker­to­ja aiem­min, jos­ko merk­kiä voi­si hakea, täl­lä ker­taa nuo­rem­pi pol­vi ryh­tyi sanois­ta tekoi­hin, ja hake­mus lai­tet­tiin vireille.

Jak­ku­ky­läs­tä läh­töi­sin ole­va Tuu­la pää­tyi nuo­re­na polio­po­ti­laan hoi­ta­jak­si Eero Mäke­läl­le. Kuin­kas kävi­kään, pari rakas­tui ja sit­tem­min avioitui.

– Koko avio­lii­ton aika­na en tun­te­nut itseä­ni hoi­ta­jak­si, olin puo­li­so ja yhteis­ten las­tem­me äiti. Myös­kään lap­set eivät koke­neet isää vam­mau­tu­neek­si vaan ihan taval­li­sek­si isäk­si. Eero oli per­heen täy­si­val­tai­nen jäsen ja vam­mas­taan huo­li­mat­ta täy­sin muka­na per­heen pää­tök­sen­teos­sa. Lap­set­kin kun­nioit­ti­vat isään­sä suu­res­ti sekä koki­vat tämän joh­ta­van koko per­het­tä, joten hän­tä myös totel­tiin jur­nut­ta­mat­ta, Mäke­lä korostaa.

Per­heel­lä oli­si myös ollut oikeus saa­da Eero-isäl­le ulko­puo­lis­ten hoi­ta­jien rin­ki kotiin. Yhdes­sä päät­täen Eero ja Tuu­la koki­vat kui­ten­kin, että jat­ku­va hoi­ta­jien läs­nä­olo rajoit­tai­si per­heen yhteis­tä arkea. Tila­päis­tä kodin­hoi­toa­pua per­hee­seen jar­jes­tet­tiin ajoit­tain tar­peen mukaan. Kotia­pu­lai­set oli­vat per­heel­le entuu­des­taan tut­tu­ja aina, joten arki oli suju­vaa, ja lap­set koki­vat tur­val­li­suu­den tunnetta.

Kun Tuu­la ja Eero rakas­tui­vat, hei­tä koh­taan esiin­tyi ennak­ko­luu­lo­ja sekä huo­li Tuu­lan jak­sa­mi­ses­ta. Lähi­pii­ris­tä löy­tyi myös myö­tä­mie­li­siä ja kan­nus­ta­via ihmi­siä, jot­ka tuki­vat nuo­ren parin aikeita.

Avio­lii­ton aika­na Tuu­la ja Eero omal­la toi­min­nal­laan pys­tyi­vät häl­ven­tä­mään ennak­ko­luu­lo­ja vam­mai­sia koh­taan. Puo­li­son vam­mas­ta huo­li­mat­ta per­he mat­kus­te­li­kin pit­kin koti­maa­ta sekä Nor­jas­sa, mis­sä käy­tiin mil­tei joka vuo­si. Sil­loi­seen apu­hoi­ta­ja­kou­luun­kin Tuu­la hakeu­tui puo­li­son­sa kan­nus­ta­ma­na, kos­ka Eero halusi, että puo­li­sol­la on oma ammat­ti sit­ten kun hänes­tä aika jättää.

Kun puo­li­son sai­ras­tu­mi­nen vaa­ti välil­lä pidem­pää tai tois­tu­vaa sai­raa­la­hoi­toa, hoi­to­lin­jauk­set oli­vat Eeron ja per­heen eduk­si. Eerol­le jär­jes­tet­tiin per­he­huo­ne, joka mah­dol­lis­ti Tuu­lan osal­lis­tu­mi­sen mie­hen­sä hoitoon.

Tämän vuo­si­tu­han­nen alku­vuo­si­na Tuu­la sai­ras­tui itse­kin vaka­vas­ti saa­tu­aan syö­pä­diag­noo­sin. Samaan aikaan sai Eero aivo­ve­ren­vuo­don, mut­ta sil­loin­kin Tuu­la pysyt­te­li posi­tii­vi­sel­la mie­lel­lä ja sopeu­tui tilan­tee­seen, vaik­ka help­poa aika ei ollut. Osa lap­sis­ta oli tuol­loin jo aikui­sia, ja hei­dän avul­laan arki saa­tiin pyö­ri­mään, vaik­ka Eero menet­ti aivo­ve­ren­vuo­don seu­rauk­se­na myös puhekykynsä.

Molem­mat puo­li­sot toi­pui­vat, ja elä­mä jat­kui aina Eeron vuon­na 2010 tapah­tu­nee­seen meneh­ty­mi­seen saak­ka. Les­kek­si jää­ty­ään Tuu­la hakeu­tui töi­hin lähei­seen Joki­ran­nan pal­ve­lu­kes­kuk­seen, mis­sä edel­leen 68-vuo­ti­aa­na työs­ken­te­lee lähi­hoi­ta­ja­na, vaik­ka oli­si voi­nut jää­dä eläk­keel­le jo vii­si vuot­ta sitten.

– Koe­tan siten omal­ta osal­ta­ni vähän hel­pot­taa alan hoi­ta­ja­pu­laa, eikä työ mie­les­tä­ni tun­nu edes ras­kaal­ta. Aion vie­lä työ­elä­mäs­sä jat­kaa­kin, mikä­li ter­veyt­tä vain riit­tää, sanoo Mäke­lä antaen kii­tos­ta myös työ­paik­kan­sa hyväl­le työyh­tei­söl­le, jos­sa ei ole sijaa ikäsyrjinnälle.

Ran­ta­poh­jan levik­kia­lu­eel­le myön­net­tiin tänä vuon­na myös toi­nen äitien­päi­vä­kun­nia­merk­ki, jon­ka saa­ja on kui­va­nie­me­läi­nen Sir­pa Varan­ka.

Äitien­päi­vä­kun­nia­mer­kin myön­tä­mi­sen perusteet

Ehdok­kaan ansiot las­ten ja nuor­ten kas­vat­ta­ja­na, per­he-elä­män ja van­hem­muu­den edis­tä­jä­nä sekä laa­jem­min­kin yhteis­vas­tuul­li­se­na toi­sis­ta huo­leh­ti­mi­sen ja välit­tä­mi­sen turvaajana.

Alai­kä­ra­ja 40 vuotta.

Edus­ta­jia eri­lai­sis­ta ryh­mis­tä, kuten työ­elä­mäs­sä ole­vat, yksin­huol­ta­jat jne. myös vähem­mis­tö­ryh­mät ja ruot­sin­kie­li­nen väes­tö huomioitava.

Voi olla myös adop­tio- tai sijaisäiti.

Jos omat lap­set hake­vat, tar­vi­taan vähin­tään kak­si puol­ta­vaa lausuntoa.

Ehdo­tuk­set teh­dään vuo­sit­tain aluehallintovirastoille.