Voim­me­ko vie­lä vali­ta välittämisen?

Muis­tat­ko, mil­tä mais­tuu kuu­ma mehu hiih­to­kil­pai­lun pääl­le? Muis­tat­ko, miten tuu­li vin­kuu kor­vis­sa, kun las­kee mäkeä? Muis­tat­ko, miten pak­ka­nen nipis­te­lee pos­kia jär­ven jääl­lä luistellessa?

Muis­tat­ko, mil­tä tuok­suu höy­ryä­vä kaa­kao ret­ki­päi­vän tauol­la? Tun­net­ko, miten nuo­tion savu kipris­te­lee sil­mis­sä? Muis­tat­ko sen vapau­den tun­teen, kun tuu­li vie sinua suon reu­naa hiihdellessäsi?

Vaik­ka kuin­ka yri­tän muis­tel­la ja aja­tel­la kepei­tä aja­tuk­sia, ahdis­tus hii­pii mieleeni. 

Muis­tan, että suur­val­to­jen joh­ta­jat sekoi­le­vat kes­ke­nään. Muis­tan, että nuor­ten pahoin­voin­ti lisään­tyy. Muis­tan, että töi­tä ei ole kai­kil­le tarjolla.

Muis­tan, että monel­le ihmi­nen ei nyky­ään kel­paa oma­na itse­nään. Muis­tan, että syn­ty­vyys ale­nee ja väes­tö ikään­tyy. Muis­tan, että moni van­hus jää yksin.

Muis­tan, miten jon­kun lap­si kuo­li. Muis­tan, miten joku mur­ha­si puo­li­son­sa. Muis­tan, miten tuhoi­sa kola­ri vei mon­ta nuor­ta silmänräpäyksessä.

Haluai­sin pai­nua tun­tu­riin, men­nä jon­ne­kin, min­ne maa­il­man pai­no ei yllä. Hen­git­tää vapaas­ti ja olla välit­tä­mät­tä mistään.

Ennen kaik­kea haluai­sin, että ihmi­nen oli­si ihmi­sel­le ihmi­nen. Että kukaan ei oli­si mer­ki­tyk­se­tön. Tai vihattu.