Ikävistäkin asioista voi löytää pohtimalla hyviä puolia. Koronasta niitä ei ikävä kyllä juuri löydy. Yksi sellainen on kuitenkin se, että aiempaa useampi suomalainen tuntuu löytäneen uudelleen ulkoliikunnan nautinnot. Vasta nyt kunnolla vauhtiin päässeen talven aikana olen huomannut, että Rantapohjan alueen laduilla, luistelukentillä ja ulkoilupaikoilla käy aiempaa paljon enemmän väkeä. Esimerkiksi Koiteli Kiimingissä on ollut koko vuoden todella suosittu ulkoilukohde.
Oma lukunsa ovat ulkoluistelujäät, joilla liikkuu ajoittain paljonkin lapsia, nuoria ja aikuisiakin. Lätkän kalahduksia kaukalosta ja spontaanisti aikaansaadun pelin ääniä onkin kuulunut tänä talvena luistelukentiltä aiempaa paljon enemmän. Ikään kuin tämä liikuntamahdollisuus olisi löydetty uudelleen, sillä kentillä saattoi olla kovinkin hiljaista takavuosina.
Ulkoilureittien, hiihtourien ja ‑latujen sekä luistelukenttien ylläpidon tärkeys tulee korostumaan tänä talvena. Rantapohja kertoi tiistaina Ylikiimingin kenttien ylläpidosta, joka onkin hoidettu mallikelpoisella tavalla. Sää vaikuttaa aina ulkoliikuntapaikkojen kuntoon ja siihen, milloin ne voidaan avata yleisölle. Luistelijoiden on syytä olla kärsivällisiä. Jos esimerkiksi lunta on tullut paljon, kenttien kunnostus ei käy aivan käden käänteessä.
Aika tietenkin kultaa muistot, mutta omassa lapsuudessani ja vielä lähellä aikuisikääkin jääpeleihin saatiin aikaan joukkueet lähes aina. Kenttiä lähempänä asuvat laittoivat luistimet jalkaan kotonaan ja vinttasivat polkupyörällä maila mukanaan kentälle. Ja siitä suoraan mukaan peliin.
Varusteet eivät olleet kummoiset. Harvalla oli kypärä saati muita suojia. Farkuissa saattoi huomata polven kohdalla reiän kotiin palatessa. Pakkasrajaa peleille ei ollut.
Jaa‑a. Ovatkohan ne luistimet vielä jossain tallessa?