Liikennemuisto vuosikymmenten takaa. On loka-marraskuu. Menemme tapaamaan tuttavaamme, joka on suorittamassa varusmiespalvelustaan Oulun kasarmilla. Minä ajan.
Kun poistumme sotilaskodista, on jo ehtinyt mennä pakkasen puolelle. Lähestymme kääntymistä isommalle tielle. Painan hiukan ennen risteystä jarrua. Escort ei pysähdy, vaan liukuu risteyksen yli ja pysähtyy vasta keskelle risteävää tietä. Pakkanen on jäädyttänyt risteysalueen niin liukkaaksi, että auto ei pysähdy odotetusti, vaikka alla on nastarenkaat. Vältämme kolarin juuri ja juuri. Olisi voinut käydä huonosti.
Varhainen tiistaiaamu Koitelinkoskentiellä tällä viikolla. Tihuuttaa vettä. Olen jo huomannut, että tien pinta on jäässä, vaikka ilman lämpötila on plussan puolella. Jarruttelen varovasti ja käännyn Koitelin pysäköintialueelle. Kun astun ulos autosta, huomaan että asvaltti on liukas kuin luistinrata ja siinä on vettä päällä. Sama juttu ajoradan kanssa. Loppumatka Haukiputaalle sujuu niska jännityksessä, on ajettava niin varovasti.
Liikenteessä eletään juuri nyt kenties vuodenkierron haastavinta aikaa. Kesän helppojen ajo-olosuhteiden jälkeen on jälleen totuttava ajamaan pimeässä, liukkaalla, sumussa ja tulevissa lumipyryissä. Kun riskien joukkoon lisätään vielä liikkeellä olevat hirvieläimet, on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta. Ajomatkoihin täytyy varata aiempaa enemmän aikaa ja nopeuksia on syytä laskea. Siksikin, että liikenteessä emme ole vastuussa vain itsestämme, vaan myös kanssakulkijoista. Tämä korostuu ohitustilanteissa.
Tiistai-ilta tällä viikolla. Olemme hölkkälenkillä pururadalla. Paikoitellen se on sula, mutta juoksu muuttuu välillä hipsutteluksi tai kävelyksi, kun kohdalle tulee jäisiä kohtia. Syksyn olosuhteet vaikuttavat myös jalan tai vaikkapa polkupyörällä liikkuviin. Varovasti nyt siellä kaikilla väylillä.