Joko rairuoho vihertää? Itselläni ei, koska unohdin sen jälleen kerran kylvää, ja nyt on jo auttamattomasti liian myöhäistä.
Rairuohoperinne alkoi noin puoli vuosisataa sitten ja näyttää pitävän pintansa, vaikka muuhun pääsiäisen rekvisiittaan ajan tuulet näyttävätkin puhaltavan.
Nyt pitäisi kuulemma olla huolissaan siitä, ovatko pääsiäishöyhenet eettisiä; ettei niitä ole revitty elävistä tipuista. Askarteluohjeissa neuvotaan myös vegaanisten pääsiäisvitsojen valmistusta eli miten pajunkissat koristellaan muuten kuin eläinperäisillä höyhenillä.
Itse en jaksa olla höyhenistä huolissani. Kaapista löytyvät pääsiäiskoristeet ovat vuosikymmeniä vanhoja ja lienevät jo tarpeeksi ekologisia, jos tänäkään vuonna ei hanki uusia.
Vakavasti ottaen pääsiäinen on kristikunnan vanhin ja vuoden tärkein juhla. Jokainen viettää sitä itselleen sopivalla ja parhaaksi katsomallaan tavalla. Hienoa on, että monet ikivanhat ja turvalliset perinteet säilyvät ja niitä vaalitaan tässä muuttuvassa maailmassa. Kukin voi myös omalla kohdallaan luoda perinteitä ja varmistaa niiden jatkumoa.
Pääsiäiseen liittyy myös keväisen luonnon heräämiseen liittyviä vertauskuvia. Rairuoho on ehkä vielä pitkään ainut häivähdys orastavasta vihreydestä. Saattaa nimittäin olla, että kevät tulee tänä vuonna myöhään. Lunta on metritolkulla ja yöpakkaset vielä kovia.
Ei pidä masentua siitäkään, että Amerikan säätieteilijät ovat ennustaneet Pohjois-Eurooppaan ja Suomeen viileää kevättä ja alkukesää. Ennusteita tulee ja menee — kesä tulee takuuvarmasti, ennemmin tai myöhemmin. Vanha sananlaskukin lupaa, että huhtikuu hummauttaa.
Lopuksi pakollinen varoituksen sana tienpäälle. Nyt kun panemme pääsiäisvaihteen päälle, on perusteltua myös unohtaa turha kiire ja kaahotus — liidellään luudannopeudella!
auli.haapala(at)rantapohja.fi