Omalle jälkikasvulle sijoittaminen ja säästäminen on lisääntynyt huomattavasti viime vuosina. Yhä enenevissä määrin etenkin sosiaalisessa mediassa kuulee vanhempien puhuvan lapsilisien sijoittamisesta korkeakorkoiselle sijoitustilille ja sijoitusasunnon ostamisesta keskusta-alueelta jälkikasvua varten. Onko nyky-yhteiskunnassa enää sallittua käyttää lapsilisiä ruokaostoksiin tai lasten vaate- tai harrastuskuluihin? Sosiaalista mediaa seuratessa voi helposti ajatella olevansa huonompi vanhempi niin tehdessään, koska sijoitusvinkkejä rahapotin kartuttamiseen tulee paljon vastaan.
Kyselyiden mukaan kuitenkin vain noin reilu kymmenen prosenttia suomalaisista vanhemmista laittaa lapsilisät poikimaan tileille ja noin kolmannes ei hyväksy sitä lainkaan. Aiheesta tehdyissä kyselyissä ja keskustelupalstoilla ollaan yleisesti sitä mieltä, että vanhemmilla, jotka kykenevät säästämään lapsilleen, ei pitäisi olla oikeutta nostaa lapsilisää lainkaan.
Onko olemassa kultaista keskitietä, vai onko vaihtoehtoina ainoastaan kaksi keskenään toisiaan paheksuvaa ääripäätä? Tarkoittaako lapselle säästäminen automaattisesti sitä, että lapsi oppii saamaan kaiken kultaisella tarjottimella ja saavatko lapset, joilla ei ole säästöjä apunaan, huonommat eväät elämään. Omalla kohdallani hassasin perintöni lähinnä matkusteluun, joka toki antoi arvokasta oppia tulevaisuutta varten ja avarsi maailmankatsomustani. Jälkikäteen ei kaduta, mutta mietin, olisinko voinut sijoittaa rahat toisella tapaa, jos minulle olisi tarjottu rahakasvatusta koulussa tai kotona. Tulisiko meidän kaikkien panostaa toisten vanhempien syyllistämisen ja säästämiseen kehottamisen sijaan enemmän jälkikasvun taloustietoisuuteen, jotta tulevat polvet voisivat käyttää lapsilisänsä parhaaksi katsomallaan tavalla lapsiensa hyväksi ilman syyllisyyttä.
anu.kauppila(at)rantapohja.fi