Nurkan takana häämöttää joulu, hiihtokausi, luistelukausi, lumiukot, pulkkamäki, tunnelmavalot ja talvisen päivän hetkellinen kirkkaus. Nurkan takana ovat myös synkkä kaamos, maailmanlaajuinen pandemia eri vaiheineen, tulevat rajoitukset ja sulkemiset, ajoittainen yksinäisyys ja lamaannus.
Nurkan takana ovat kauneimmat joululaulut, huurteiset puut, jouluruokien herkullinen tuoksu, pakkasen napse nurkissa. Toisella nurkalla pääministerin tiedotustilaisuus, jatkuva virta korona-uutisia, satoja sairastuneita ja kymmeniä sairaalahoidossa olevia.
On aamuja, jolloin en mieluummin nousisi ylös sängystä. En haluaisi herätä ajattelemaan sitä, missä ollaan ja minne mennään. Tämä pandemia-aika on tehnyt tehtävänsä, aika on muuttanut muotoaan. Joskus tuntuu siltä, että kaikki on hyvin. Joinain päivinä uskon vakaasti, että pandemian jälkeen koittaa aika, joka on aiempaa parempi. On pakko uskoa, että tästä kaikesta opitaan jotain hyvää. Toisinaan pelottaa, saavatko maailman ääri-ilmiöt nyt tuulta purjeisiinsa, ja tulevaisuudessa taistellaan ihan uudenlaisten ongelmien kanssa.
Varmaa on, että nyt ihmiset tarvitsevat voimaa puhaltaa yhteen hiileen. Nyt viimeistään pitäisi karistaa itsekeskeisyys harteiltaan ja suoda hymy ohikulkijalle. Jos suinkin jaksaa.