Päivittelimme kaveriporukassa, mikä saa muun muassa britit edelleen tulemaan Suomen Lappiin päiväreissulle. Emme sillä istumalla puuttuneet homman ympäristönäkökulmiin. Keskityimme pohtimaan, mitä muutaman tunnin reissulla ehtii nähdä. Hädin tuskin kerkeää koiravaljakkoajelulle, silittämään poroja, tapaamaan joulupukkia, syömään kodassa ja hyvällä onnella ihailemaan revontulia.
Aikamme asiaa ihmeteltyämme joku totesi, että emme me kyllä itsekään täällä päivää kauempaa olisi, ellei olisi pakko. Kieltämättä itselläkin tulee etenkin marraskuun kaameudessa ihmeteltyä, että mikä sai esi-isäni päätymään asumaan tänne pimeään ja märkään risukkoon.
Tänä talvena olemme saaneet makua eteläisemmästä ilmanalasta. On ollut lauhaa ja vähälumista, jopa lumetonta. Vuodenaika hämärtyy ja lumeton pelto saa katseen etsimään kevät- tai syysmuuttomatkalla olevia joutsenia.
Lauhasta ja vähälumisesta talvesta on etuja, kun säästämme muun muassa lämmitys- ja aurauskustannuksissa. Haittojakin on. Kasvit saattavat kärsiä, karhut voivat herätä talviuniltaan, talviliikuntalajien harrastajat eivät pääse vauhtiinsa. Kaverini mietti joko hänen huopatossunsa joutavat myytäväksi tai jopa käsityömateriaaliksi.
Eteläisemmässä, lumettomassa Suomessa iloitaan, että nyt ei ole liukasta. Näillä leveyksillä sitä on kyllä ollut. Kulkeminen muuttuu vaappuvan varovaksi, kun aina ei voi luottaa edes nastakengän pitoon.
Liukkautta lukuunottamatta minua ei leudompi talvikaan haittaa. Harmi vain, ettei siihen voi suhtautua huolettomasti nautiskellen. Mielessä on epäilys, että ilmojen epätavallisuus johtuu ilmastonmuutoksesta. Hyvin suurella todennäköisesti saamme kuitenkin kovat pakkaset ja lumipyryt keskustelunaiheeksi vielä tänäkin talvena.