Toi­mit­ta­jal­ta: Miten sytyt­tää sam­mu­nut lukukipinä?

Havah­duin vii­kon­lop­pu­na sii­hen, että olen alku­vuo­den aika­na saa­nut luet­tua lop­puun vain kak­si kir­jaa. Juu­ri nyt luke­mi­nen tun­tuu tak­kui­sel­ta ja työ­lääl­tä – jak­san kai­vaa kes­ken ole­van The Ele­ment Trial ‑kir­jan esiin nuk­ku­maan men­nes­sä, mut­ta into lukea lop­puu parin sivun jälkeen.

Olen jo jät­tä­nyt muu­ta­man kir­jan kes­ken­kin, sil­lä mikään tari­na ei tun­nu tem­paa­van minua täy­sil­lä mukaansa.

Lem­mi­kin kans­sa ulkoil­les­sa kuun­te­len Til­da Laak­so­sen juu­ri jul­kais­tua Jäl­jil­lä 2 ‑kir­jaa. Hel­mi­kuun aika­na kuun­te­lin ensi­hoi­ta­ja Kari Hau­ta­mäen Nyt sinä kuo­let ‑kir­jan lenk­kei­lyn lomas­sa. Ääni­kir­jo­ja­kaan en osaa sil­ti rau­hoit­tua kuun­te­le­maan ilman jon­kin­lais­ta oheis­toi­min­taa, ja aja­tuk­set har­hai­le­vat kuun­te­lun lomassa.

Luku­ki­pi­nä on siis täl­tä erää tain­nut sam­mua. Vas­taan on tul­lut niin sanot­tu luki­jan blok­ki. Niin käy aina välil­lä, mut­ta sil­ti se tun­tuu ker­ta ker­ran jäl­keen yhtä tur­haut­ta­val­ta. Ennen kaik­kea kes­ken jää­nei­den kir­jo­jen pino ärsyt­tää – kuu­los­taa var­maan höl­möl­tä, mut­ta tun­tuu, kuin oli­sin riis­tä­nyt kir­joil­ta nii­den mah­dol­li­suu­den olla lois­ta­via luku­ko­ke­muk­sia. Annan kes­ken jää­neil­le kir­joil­le nimit­täin har­voin uusia mahdollisuuksia.

Luku­blo­kin selät­tä­mi­nen vaa­tii aina­kin minun koh­dal­la­ni armoa ja keveyt­tä. Täs­sä vai­hees­sa on tur­ha ava­ta esi­mer­kik­si Step­hen Kin­gin tii­lis­ki­vi­mäi­siä teok­sia – en saa niis­tä irti mitään muu­ta kuin lisää tur­hau­tu­mis­ta. Sen sijaan siir­ryn kevei­den ja humo­ris­tis­ten tari­noi­den pariin, tai palaan van­ho­jen, jo use­aan ker­taan luet­tu­jen suo­sik­kie­ni pariin.

Hyväk­syn sen, että täs­sä vai­hees­sa kai­paan armol­li­sem­pia luku­ko­ke­muk­sia ja ennen kaik­kea viih­dyt­tä­viä hyvän mie­len tari­noi­ta. Nii­den avul­la luku­ki­pi­nä saa hap­pea, ja jak­san toi­vot­ta­vas­ti jäl­leen uppou­tua uusien tari­noi­den ja maa­il­mo­jen pariin samal­la innol­la kuin aiemminkin.

Ter­hi Ojala

terhi.ojala(at)rantapohja.fi