Joka kymmenes nuori aikuinen. Niin moni on harkinnut vakavasti itsemurhaa kuluneen koronavuoden aikana. Useampi kuin joka toinen nuori, 18–34-vuotias, aikuinen kokee pandemian vaikuttaneen kielteisesti omaan mielenterveyteen. Jopa yhdeksällä prosentilla on ollut vakavia itsetuhoisia ajatuksia.
Mieli Ry:n teettämän kyselyn tuloksista poimitut luvut ovat karua luettavaa. Etenkin, kun samaan aikaan puhutaan ja uutisoidaan nuorisopsykiatrisen hoidon ruuhkautumisesta ja mielenterveyspalveluiden pitkistä jonotilanteista.
Nuoret aikuiset uupuvat entistä useammin — niin paljon, että se tuntuu olevan jo uusi normaali. Muun muassa Suomen ylioppilaskuntien liitto toteaa, että opiskelijoilta vaaditaan lähes yli-inhimillistä suorittamista. Opintojen ohella on käytävä töissä, jotta raha riittää. Samaan aikaan opinnoissa pitäisi menestyä ja edetä valmistuakseen hurjassa tavoiteajassa. Suorituspaineet ovat kovat.
Korona-aikana opiskelijat ovat joutuneet suoriutumaan opinnoistaan lähestulkoon täysin itsenäisesti ilman sosiaalista vertaistukea kavereilta. Myös työssäkäyviltä työkavereiden tuki on jäänyt puuttumaan. Tämä on kurittanut etenkin vasta uudessa työssä aloittaneita nuoria, joilla paine pärjätä on jo valmiiksi kova.
Usein, kun nuorten mielenterveyden ongelmat tulevat puheeksi, niihin reagoidaan vähättelemällä. Todetaan, että ei ennenkään ole uuvuttu. Näissä keskusteluissa unohdetaan yhteiskunnan kehitys koko ajan suorituskeskeisempään suuntaan.
Tuoreelle kansallisen mielenterveysstrategian toimeenpanoon ei ole esitetty korvamerkittyä määrärahaa valtion talousarvioesityksessä. Mikä määrä uupuneita, masentuneita tai itsetuhoisia nuoria aikuisia on riittävä, että mielenterveyden edistämiseksi aletaan tehdä konkreettisia toimia?
Tsempeillä tai jaksuhaleilla ei enää pärjätä. Suomen nuoret tarvitsevat apua, sillä yksikin menetetty nuori elämä on liikaa.
Terhi Ojala
terhi.ojala(at)rantapohja.fi