Meitä kaikkia on kiitetty valtiovallankin taholta koronarajoitusten tunnollisesta noudattamisesta, sillä se on hillinnyt viruksen ryöpsähtämistä valloilleen ja hallitsemattomaksi. Otetaan kiitos hyvillä mielin vastaan ja onnitellaan itseämme.
Olemme aika kuuliaista kansaa, mutta kiitosta on usein turhan vaikea ottaa vastaan, saati sanoa. Johtuukohan tämä meidän suomalaisten luonteenlaadusta?
Tuntuu, että viime viikkoina kiitosta on osattu alkaa viljellä aiempaa ahkerammin. Niin isot kuin pienemmätkin teot tai hyvä palvelu huomataan herkemmin ja siitä kiitetään. Palaute kannustaa, olipa kyse mistä tekemisestä tahansa. Kiitos ei maksa mitään, mutta sanalla ja ylipäätään palautteella on uskomattoman suuri vaikutus.
Tiedetään, että lapsena tai nuorena saadut kannustavat sanat voivat kantaa läpi elämän. Myös arkisessa työelämän aherruksessa kiitoksella ja palautteella on suuri merkitys, vaikka se usein tahtookin unohtua.
Kalenterin kääntyessä pian kesäkuulle etenemme suvantovaiheessa kohti kesää. Vaikka rajoituksia hieman höllennetään ja otetaan askel kohti normaalimpaa, meistä jokaisesta riippuu jatkossakin, miten tilanne kehittyy. Jaksamista, sopeutumista ja sisua tarvitaan edelleen, ja ties kuinka kauan.
Kritiikin ja valittamisen aihetta voi löytää aina kaikesta. Ovatko rajoitustoimet tarpeeksi riittäviä vai ylimitoitettuja, tehdäänkö tukitoimia oikeudenmukaisesti ja onko tiedottaminen ollut niin avointa kuin pitäisi.
Kuten kaikessa, valittava on jokin tie. Eteenpäin kulkiessa on mietittävä mitä voi olla mutkan takana ja miten näkymät muuttuvat. Kivet kengässä hiertävät välillä. Aivan uskomattomalta tuntuu miten monista asioista ja käytännön järjestelyistä on jo selvitty ja keksitty uusia luovia ratkaisuja. Toivottavasti muistamme jatkaa näitä hyviä käytäntöjä jos ja kun tästä tästä tilanteesta päästän joskus selvemmille vesille.
auli.haapala(at)rantapohja.fi