Eikä suomalaista erota kännykästään mikään, ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.
Jorma Eton klassikkorunon osuvia sanoja voi taivutella sopimaan lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kun tänä päivänä katsoo lajitoveriensa kännykkäkäytöstä ja pohtii omiakin tapojaan, voi ajatella että suomalaisille on kasvanut viides raaja tai uusi tahto, joka määrää missä mennään. Me liikumme katse ja kädet älypuhelimessa ja monet vielä puhuvat siihen samaan aikaan – ikään kuin itsekseen. Parisen vuotta sitten 85-vuotiaana kuolleen Jorma Eton nuoruudessa tällä tavalla käyttäytyviä suomalaisia varten oli oma paikkansa, jossa pidettiin ovet lukossa.
Moni moittii nuoria liiallisesta älypuhelimen käytöstä. Kieltämättä onkin huvittavaa seurata vaikkapa huoltoaseman baarin nurkkaan sijoittuneen poikajoukon käytöstä. Pojat ovat hiljaa kuin retriitissä, mutta peukalot vispaavat kännykän näytöllä. Suoritetaanko siinä jonkinlaista yhteistä rukousta?
Oikeastihan tuollaista käytöstä ei näe vain nuorison parissa. Moni aikuinen tohtinee myöntää, että kännykän jatkuvasta vilkuilusta on kehittynyt riesa ja monille suorastaan riippuvuus. Ja onhan vaikeaa olla elämättä kännykkä kädessä ja mielessä, kun kaikki muutkin tekevät niin.
Aivan oma lukunsa lienee kouluelämä, jonka piirissä älylaitteista on tullut siunaus, mutta myös kirous. Laitteita voi hyödyntää opetuksessa ja tiedonhaussa, mutta ne ovat myös häiriötekijöitä ja keskittymiskyvyn tappajia. Luultavasti useimmat opettajat joutuvat huomauttamaan laitteiden käytöstä päivittäin.
Ranskan kouluissa on tullut syyskuun alusta voimaan sääntö, joka sallii puhelimen ottamisen käyttöön vasta koulupäivän päätyttyä. Moni suomalainenkin opettaja voisi olla kiitollinen tällaisesta selkeästä ohjeistuksesta.
Tekniikka hallitsee monin tavoin elämäämme, eikä esimerkiksi älypuhelimen käytön pitempiaikaisia vaikutuksia taideta juuri tuntea. Ainakin se taitaa pirstoa keskittymiskykymme Youtube-videon mittaisiksi pätkiksi.
Pekka Keväjärvi