Ei ole tervettä ihmistä, on vain huonosti tutkittuja. Toisinaan terveysuutisointia seuratessa tulee mieleen, että se taitaa olla nyt kansakunnan loppu. Suomalaiset kuolevat liikunnan puutteessa ylipainoisina ja masentuneina sohviensa pohjalle. Ihme, ettei maailman onnellisin kansa ole kadonnut maailmankartalta jo aikoja sitten.
Totta kai on sairauksia ja kansansairauksia, mutta voisiko olla, että suomalaisten terveysongelmia liioitellaan esimerkiksi median avustuksella ja kenen etu se voi olla? Onko hävytöntä edes kysyä tällaista asiaa.
Kun vaikkapa mielenterveyden asiantuntija esittää kauhisteluja suomalaisten mielenterveydestä tai liikuntajärjestön edustaja arvioi liikkumattomuuden aiheuttamat kustannukset kansantaloudelle aivan tolkuttomiksi, niin onko hän pelkästään kansalaisten asialla vai myös omallaan. Medialukutaito voi auttaa päättelemään, että voisi siinä olla hiukan omakin lehmä ojassa, sillä moni taho on julkisen rahoituksen piirissä. Kärjistyksistä median on helppo repiä isoja otsikoita.
Kansalaisia voidaan yrittää ohjata parempiin valintoihin päätöksenteolla, vaikkapa nautintoaineiden verotuksella sekä neuvonnalla, mutta loppujen lopuksi meidän jokaisen vastuu omasta terveydestämme on mitä suurimmassa määrin meillä itsellämme. Tietenkin on myös sairauksia, jotka puhkeavat vaikka juoksisimme maratonin päivässä terveellisen ruokavalion voimin.
Suomalaisessa terveysvalistuksessa korostuu liikaa yhteiskunnan etu. Valistuksessa pitäisi painottaa kustannushirmustelun sijaan enemmän niitä elämänlaatua parantavia asioita, joita yksilö voi valinnoillaan saavuttaa. Kukaan ei lähde lenkille tai syö kasviksia sen takia, että se voi alentaa hyvinvointialueen kuluja. Valistus ja kauhistelu syyllistämisen hengessä ei auta ketään, se vain ärsyttää.