”Sorruin taas”, päivitti tuttavani somessa. Sieniä ei voi kerta kaikkiaan jättää metsään, vaikka olisi päättänyt pyhästi lähteä vain lenkille. ”On taottava, kun rauta on kuumaa”, toteaa toinen sarkastisesti, kun liedellä porisee taas kukkurakattilat metsän herkkuja. Kolmas varoittaa jo kotimatkalta: ”Sorry, täältä on tulossa pientä ilta-askeretta…”
Ei kai näitä voi hymyilemättä lukea, ja itsekin on sännättävä metsään. Vielä pari viikkoa sitten sienestäjiä surutti, mutta nyt hymyilyttää leveästi. Riemua riittää hyvin pitkälle syksyyn!
Niitähän alkoi tosiaankin nousta kuin sieniä sateella. Pitääkö tämä vanha sanonta kutinsa? Suomen Luonto ‑lehdessä haastatellun metsäntutkimuslaitoksen tukijan Kauko Salon mukaan näin on asia, mutta ratkaisevinta on kuitenkin sopiva lämpötila, joka säätelee sienirihmastojen ”päällekytkeytymistä”. Monella ruokasienellä on puiden kanssa symbioosissa elävä sienijuuri ja myös tässä yhteiselossa pitää kaiken mennä nappiin.
Sienestäminen vaatii tietoa tuntea syötäviksi sopivat sienet. Toivoa sopii, että nyt hyvänä sienisyksynä ei innostuttaisi keräämään sieniä, joita ei varmuudella tunnisteta. Erehtymisen vaara on olemassa, sillä sienilajeja on Suomessa noin 2000, joista syötäviä viitisen sataa. Luonnossa kasvaa myös satoja lajeja, joita ei tunnisteta tieteellisesti.
Aloittelijoiden kannattaa opetella aluksi vaikka muutama sieni tai lyöttäytyä asiantuntevan sienestäjän völjyyn. Tarjolla on myös sienikursseja, ‑retkiä ja –näyttelyitä.
En luottaisi puskisryhmien epävarmoihin arvuutteluihin, joita tehdään jopa ilman kuvia. Eräässä ”tunnistusketjussa” veikattiin kuvailtua sientä ruokasieneksi ja toisessa myrkylliseksi.
Kaikesta huolimatta, kannattaa astua rohkeasti sienten ihmeelliseen maailmaan!
auli.haapala(at)rantapohja.fi