Puna­juu­ria ja nahkiaisia

Täs­sä leh­des­sä on jut­tua val­ta­kun­nal­li­ses­ta ruo­ka­haas­tees­ta, jos­sa etsi­tään uusia maku­ja. Hotel­li- ja ravin­to­la­museo ja Suo­men maa­ta­lous­museo Sar­ka anta­vat teh­tä­viä, jois­sa haas­te­taan kokei­le­maan uusia ruo­ka-ainek­sia ja uusia ruo­an­val­mis­tus­ta­po­ja. Teh­tä­vis­sä ehdo­te­taan, että jona­kin päi­vä­nä voi­si vali­ta syö­tä­vän­sä tie­tyn värin perus­teel­la tai juo­da omal­la alku­kir­jai­mel­la alka­vaa juomaa.

Tot­ta­han se on, että on hel­pom­paa vali­ta ruo­ka­pöy­tään­sä jotain tut­tua ja tur­val­li­sek­si todet­tua. Minä en kuu­lu nii­hin, jot­ka ensim­mäi­se­nä tart­tu­vat kau­pan uutuus­tuot­tei­siin tai kokei­le­vat muo­ti­re­sep­te­jä. Pata­lei­pä on siis lei­po­mat­ta ja jopa avo­ka­do­pas­ta testaamatta.

Sen olen sen­tään oppi­nut, että lap­suu­den inhok­ki­ruo­kia kan­nat­taa kokeil­la, sil­lä jot­kut niis­tä voi­vat mais­tua aikui­seen makuun jopa her­kul­li­sel­ta. Lap­suu­den kama­luuk­sis­ta esi­mer­kik­si kala­laa­tik­ko mais­tuu nykyi­sin, ja kaa­li­pa­ta on suur­ta herk­kua. Kesä­keit­toa pys­tyn myös syö­mään. Sin­nik­kääs­ti olen aina­kin pai­nos­tuk­sen alla mais­tel­lut myös kama­lin­ta lap­suusin­hok­kia­ni puna­juur­ta. Suul­li­nen puna­juu­ri-aura­juus­to­vuo­kaa tai haa­ru­kal­li­nen puna­juu­ri­sa­laat­tia menee jo kaki­mat­ta kur­kus­ta alas, mut­ta etik­ka­pu­na­juu­res­ta en ole aivan varma.

Vii­me vii­kol­la söin vuo­sien tauon jäl­keen nah­kiai­sia. Nii­tä ei lap­suu­des­sa ollut edes tar­jol­la, mut­ta myö­hem­min olen nii­tä Ran­ta­poh­jan alu­eel­la lii­kus­kel­les­sa­ni saa­nut mais­tel­la. Olen nii­tä pys­ty­nyt syö­mään ennen­kin, mut­ta nyt ne oli­vat jopa hyviä.

Maku­miel­ty­myk­set muut­tu­vat, joten aina kan­nat­taa antaa mah­dol­li­suus jol­le­kin uudel­le makue­lä­myk­sel­le, mie­luus­ti tie­tys­ti koti­mai­sel­le. Jos­pa ensim­mäi­sek­si tart­tui­si vaik­ka­pa ruo­ka­haas­teen koh­taan, jos­sa vin­ka­taan val­mis­ta­maan asuin­seu­dun perinneruokaa.