Perin­ne­herk­ku­ja vai perinneoutouksia?

Muis­tan nuo­ruu­des­ta­ni sata­kun­ta­lai­sen perin­ne­her­kun, klimp­pi­so­pan. Sitä tar­jot­tiin muun muas­sa mum­mu­ni täyt­täes­sä pyö­rei­tä. Epäi­lin sil­loin, nuo­re­na, ettei kukaan vie­ras tuli­si juh­liin, jos tie­täi­si mitä siel­lä tar­jot­tai­siin. Väkeä kui­ten­kin riit­ti. En sil­ti voi­nut ymmär­tää, mik­si klimp­pi­sop­pa on sata­kun­ta­lai­nen perinneruoka.

Toi­nen mais­ta­ma­ni outo sata­kun­ta­lai­nen, tar­kem­min ottaen rau­ma­lai­nen perin­ne­ruo­ka on laps­kous­si, joka on kuin liha­keit­to, joka kei­te­tään yli­kyp­säk­si niin, että se menee muhen­nok­sek­si. Ihan mais­tu­vaa, mut­ta kum­mal­lis­ta. Hiu­kan niin kuin epä­on­nis­tu­nut keitto.

Kun muu­tin tän­ne Oulun seu­dul­le, tutuk­si tuli tie­tys­ti rös­sy­pot­tu, jon­ka rös­sy eli veri­palt­tu ei ole minus­ta veri­palt­tua näh­nyt­kään. Veri­palt­tu on ihan eri asia ete­läm­mäs­sä Suo­mes­sa kuin tääl­lä poh­joi­ses­sa. Koos­tu­mus­kin on ihan eri. Lap­se­na sitä syö­tiin peru­na­muusin kans­sa, ja ai että oli hyvää. Rös­sy­pot­tua olen saa­nut muun muas­sa las­te­ni isän äidi­näi­din keit­tä­mä­nä, mut­ta sekään ruo­ka ei ole pääs­syt suosikkiruuakseni.

Savo­lai­nen maa­kun­ta­ruo­ka kala­kuk­ko ei ole teh­nyt minuun vai­ku­tus­ta, enkä ole edel­leen­kään pääs­syt mais­ta­maan Yli­kii­min­gin pot­tu­voi­ta ja mus­tik­ka­sop­paa, puhu­mat­ta­kaan poh­jois­poh­ja­lai­ses­ta juhannusjuustosta.

Tie­dän kyl­lä, että pal­jon on hyviä­kin perin­ne­ruo­kia, mut­ta puhu­taan­ko niis­tä vähem­män kuin oudois­ta ruuista?

Pak­ko vie­lä mai­ni­ta, että kak­ko on Sata­kun­nan ohras­ta ja veh­näs­tä lei­vot­tu maa­kun­ta­lei­pä­nä pidet­ty lei­pä, joka on sel­lais­ta herk­kua läm­pi­mä­nä voin kans­sa, että ei parem­mas­ta väliä.