Kuten jo edellisessä Rantapohjassa uutisoitiin, olen jäänyt opintovapaalle. Tämän kolumnin ilmestyessä olen jo opiskelija. Se tuli itsellenikin yllättäen, vaikka olen muhittanut asiaa mielessäni jo pitkään.
Työuraa on takana jo reilusti yli kolmekymmentä vuotta. Mikäli terveyttä riittää, on sitä reilusti vielä edessäkin. Niinpä päätin, että välillä on haisteltava muitakin tuulia. Tai ensin päätin ottaa yhteyttä ELY-keskuksen ammatinvalinta- ja uraohjaukseen. Pari keskustelukertaa aiheen parissa laittoi itsessäni liikkeelle ison prosessin. Siinä tuli tutustuttua eri ammatteihin ja koulutuksiin ja listattua eri vaihtoehtojen plussia ja miinuksia.
Päätin tavoitella rakkaaseen käsityöharrastukseeni liittyviä opintoja. Kun päätös opintoihin hakeutumisesta oli syntynyt, sattui juuri alkamaan hakuaika tekstiili- ja muotialan opintoihin OSAO Haukiputaalle. Tein hakemuksen siltä istumalta, että kerrankin pääsisin asiassa ajatusta pidemmälle. Odotusaika hakuajan päättymiseen, haastattelukutsuun ja valintapäätökseen tuntui kiduttavan pitkältä.
Kiitos pitkän työurani, minulla on mahdollisuus saada opintovapaata työnantajaltani ja aikuisopintotukea Työllisyysrahastosta. Näiden turvin aloitan opintoni kiitollisin mielin.
Pidän toimittajan työtä toki edelleen rakkaana ja antoisana, enkä luultavasti hylkää sitä kokonaan opintojenikaan aikana. Sydäntäni ovat lämmittäneet ne monet kiitokset ja onnentoivotukset, joita olen saanut kerrottuani opintovapaastani yhteistyökumppaneille.
Aika näyttää, mihin tämä tie vie. Kiitos ja kuulemiin.