Venäjän laiton hyökkäys Ukrainaan pakottaa Suomenkin tarkastelemaan vakavasti maan omavaraisuutta.
Nykyaikaisen yhteiskunnan toiminnan ytimessä on energia. Erityisen riippuvaisia olemme sähköstä, ilman sitä eivät toimi lämmitysjärjestelmätkään. Suomessa on niin kylmää, että asuntoja on lämmitettävä lähes ympärivuotisesti. Huippukulutuksen hetkillä Suomi joutuu tuomaan jopa viidenneksen käyttämästään sähköstä ja merkittävän osan siitä Venäjältä.
Toivottavasti kaikki turvetuottajien koneet ja laitteet eivät ole vielä romuna, sillä on helppo ennustaa että niillä on käyttöä jo ensi kesänä. Venäjältä tuodun hakkeen käyttö tulee loppumaan eikä kotimaista puupolttoainetta saada riittävästi voimalaitosten kattiloihin. Jo tänä talvena niissä on palanut kotimaista turvetta.
Vaikka sota Ukrainassa päättyisi heti, ei kaikki palaudu ennalleen vielä vuosiin jos koskaan. Kun Suomessa on nyt jarrutettava “vihreää siirtymää” ja otettava turve takaisin energiakäyttöön, on siitä syytä tehdä kunnon suunnitelma, joka ulottuu vaikkapa vuosikymmenen päähän. Jollain tavoin turve olisi irrotettava päästökaupan piiristä, sillä muuten sen käyttö tulee kohtuuttoman kalliiksi kuluttajille. Ehkä päästömaksujen hintapaine on korvattava voimayhtiöille tai kuluttajille. Myös turvetuottajien asema on turvattava. Yrittäjien ei kannata pitää ilman korvausta yllä kallista koneistoa vain siksi, että yhteiskunta turvautuu siihen hädän tullen.
Ukrainan kriisi on alkanut nostaa myös kotimaisen maanviljelyn arvostusta. Kiilusilmäisimmät päästöjen kalkuloijat ovat mananneet kotimaiselle maataloudelle ja sen turvepelloille loppua jo tovin. Maailman tilanne pakottaa kuitenkin muuttamaan ajattelua. Kotimainen ruuantuotanto on turvattava ja maatalouden kustannuskriisi on ratkaistava.
Suomessa muistetaan yhä viime sotien ajoilta, kuinka maalaisserkuista tuli kaupunkilaisille yhtäkkiä kovin rakkaita. Moni ei muista sitä, kuinka Suomi oli riippuvainen Saksasta tuodusta viljasta. Nälkä on aina ollut ase muiden joukossa.