Rakennusala on aina ollut suhdanneherkkä, mutta juuri nyt taidetaan elää kuopassa, jota ei ole nähty vuosikymmeniin. Alalla on nähty suuriakin konkursseja viimeisen vuoden aikana, pienemmistä puhumattakaan.
Yksi merkittävimmistä syistä alan alholle on ollut nopeasti noussut korkotaso. Vielä pari vuotta sitten rahaa sai pankista lähes nollakorolla, sittemmin korkotaso on moninkertaistunut. Kun kotitaloudet ovat varovaisia velanotossaan eivätkä uskalla hankkia uusia asuntoja, se heijastuu nopeasti rakennusalaan. Uusia kohteita ei ole kannattavaa aloittaa, kun ostajista ei ole tietoa.
Koroissa on nyt liikettä alaspäin ja sillä voi olla jollain aikavälillä asuntojen myyntiin piristävä vaikutus. Itse rakennusalaan vaikutus on hitaampi. Pitkän linjan rakennusalan kiiminkiläinen yrittäjä Miika Sutinen muistuttaa tänään Rantapohjassa, että esimerkiksi rakennuslupien määrä on Oulussa tänä vuonna 40 prosenttia jäljessä viime vuodesta. Luku kertoo, että aivan heti ei alueella ole alkamassa rakentamisen buumi.
Toisessa Rantapohjan jutussa kerrotaan tänään, kuinka alueella kyllä olisi isojakin tontteja tarjolla, kunhan löytyisi rakentajia. Jostain syystä esimerkiksi Haukiputaan entisen kunnanviraston tontille ei ole ryhdytty rakentamaan yrityksistä huolimatta. Nyt sen kaavaa muutetaan kenties palvelurakentamiseen sopivaksi.
Maan hallitus toivoo kovasti Suomen talouden kääntyvän kasvuun. Merkillistä vain on, kuinka sen omat teot toimivat vastoin toiveita. Rakennusala, jolla on paljon kerrannaisvaikutuksia muuhunkin työllisyyteen, joutuu monien muiden alojen tavoin kärsimään arvonlisäveron korotuksesta. Alan alhoa kiihdyttää myös ensi vuonna toteutuva kotitalousvähennyksen merkittävä leikkaus.
TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.