En ole enää nuori. Onnekseni olen saanut olla terve – tai ehkä minua ei ole vain tutkittu tarpeeksi. Tiedän, että jo melkoinen joukko ikäisiäni ihmisiä on työkyvyttömyyseläkkeellä, vakavasti sairaita tai jopa kuolleita. Joku on saattanut jättää työelämän ja on ryhtynyt vanhempiensa omaishoitajaksi.
Hyvällä tuurilla toimintakykyni on hyvä vielä ainakin 80-vuotiaaksi asti. Koskaan ei voi tietää. Minulla on yksi työuransa alussa oleva lapsi. Pitäisikö minun odottaa tai vaatia, että hän pitää minusta huolta sitten, kun en kaikkeen enää itse pysty. Kenties hänellä on silloin omia alaikäisiä lapsia ja ainakin työ ja ura hoidettavanaan. Tässä yhteydessä on syytä kertoa, että molemmat omista vanhemmistani ovat jo kuolleet. Varsinaista hoivavastuuta en joutunut heistä kantamaan.
Tiistaina julkaistiin sukupolvibarometri, jonka mukaan 45 prosenttia suomalaisista ajattelee, että heikon julkisen talouden vuoksi aikuisten lasten pitäisi ottaa enemmän hoivavastuuta ikääntyneistä vanhemmistaan. Toisaalta 46 prosenttia suomalaisista on tästä eri mieltä. Kyselytutkimuksena ja kenttätutkimuksena toteutetun barometrin tuottivat Miina Sillanpään Säätiö, Työeläkevakuuttajat Tela sekä E2 Tutkimus.
Kielteisimmin ajatukseen suhtautuivat oman ikäluokkani eli 55–64-vuotiaat vastaajat. Heistä vain noin kolmannes ajattelee, että lasten tulee hoitaa vanhuksia. Myönteisimmin ajatukseen suhtautuivat 35–44-vuotiaat ja sitäkin nuoremmat ikäluokat. Oma tulkintani on, että heille ajatus päivästä toiseen jatkuvasta heikkokuntoisista omista vanhemmista huolehtimisesta on vielä kaukainen asia.
Sukupolvibarometri on hyvä osa sitä keskustelua, jota käydään laajasti yhteiskunnassamme. Suomi harmaantuu vauhdilla, ja vuosikymmenten saatossa elinikämme on noussut merkittävästi. Samaan aikaan nuoret ikäluokat pienenevät. Syntyvyys on kenties pienimmillään koko mittaushistorian aikana. Eläkkeelle siirtyjiä on enemmän kuin työelämään tulevia nuoria. Tämän kaiken keskellä ja osin näistäkin tekijöistä johtuen Suomen talousnäkymät eivät tunnu kirkastuvan.
Kuinka paljon varoja vanhusten hoivaan on käytettävissä silloin, kun minä sellaista ehkä tarvitsisin. Ennustaminen on vaikeaa.