Onko tämä jokin irvokas näytelmä vai toiveikkuutta herättävän tapahtumaketjun alku. Amerikkalaiset ottivat johdon käsiinsä ja ryhtyivät neuvottelemaan sodan lopettamisesta Ukrainassa. He aloittivat sen ottamatta ukrainalaisia tai eurooppalaisia mukaan. Mitä tästä voi seurata Euroopalle ja sen mukana Suomelle, tätä ei voi olla pohtimatta. Onko Euroopan ja Ukrainan turvallisuus Amerikan nykyiselle johdolle pelkkä bisnesdiili?
Venäjän laittomasta hyökkäyksestä Ukrainaan tulee ensi maanantaina kuluneeksi kolme vuotta. Se on enemmän kuin Saksan häviöstä Stalingradissa kului toisen maailmansodan loppuun Euroopassa. Hävitys ja kärsimys Ukrainassa on ollut suurta eikä näköpiirissä ole ollut niiden päättymistä. Venäjä on surmannut ukrainalaisia siviilejä pommituksilla ja muilla julmilla toimilla. Aineelliset vahingot ovat valtavia. Kuollut ja haavoittunut on myös valtava määrä venäläisiä sotilaita. Pitäisikö tästä kaikesta saada joku vastuuseen. Kukaan ei ole vielä puhunut sotakorvauksista.
Toisen maailmansodan loppuaikoina liittoutuneet oikeastaan antoivat Neuvostoliitolle tarjottimella itäisen Euroopan maat. Niissä piti järjestää demokraattisia vaaleja, mutta yksi kerrallaan – jostain syystä – kommunistit pääsivät niissä valtaan. Syntyi itäblokki ja näistä maista tuli Neuvostoliiton vasalleja yli 40 vuodeksi. Rautaesirippu laskeutui Euroopan ylle ja alkoi kylmä sota. Itäisen Euroopan maista tuli Neuvostoliiton etupiiriä ja puskurivaltioita. Kaukana ei ollut, ettei Suomestakin olisi tullut sellainen. Kenties tällaisesta maailmanjärjestyksestä Venäjän presidentti Putin haaveilee nytkin.
Sota Ukrainassa ei tule päättymään ensi maanantaina sen kolmevuotispäivään, emmekä tiedä hakeeko Venäjä vain hengähdystaukoa varustautuakseen uusiin valloitusyrityksiin. Eurooppa pelkää, että sen sotilaat joutuvat taisteluihin venäläisten kanssa, jos Ukrainan turvatakuitten toteuttaminen jää eurooppalaisten harteille. Mutta joskus sodan on joka tapauksessa päätyttävä. Sotimalla se ei kuitenkaan näytä loppuvan.