Ei kuluttajaparka oikein tiedä, mitä tänä päivänä olisi soveliasta lautaselleen laittaa. Sen lisäksi, että elämme yltäkylläisyyden valinnanvaikeuden aikaa, ilmastonmuutoksen syntipukeiksi leimataan lillukanvarsia, kuten naudanliha ja maito. Nautarukka, jota on vuosituhansia käytetty ihmisravinnoksi, voi olla pian katoavaa kansanperinnettä. Toivottavasti ei kuitenkaan.
Tarvitsemmeko oikeasti niin paljon sortteja kuin mitä kaupan hyllyiltä löytyy? Kuinka paljon oikeasti kaupoista jää ylijäämäruokaa? Paljonko me kuluttajat heitämme vaivalla ja kalliisti kasvatettua, pakattua ja kuljetettua ruokaa hukkaan? Veikkaan, että ylikulutus on suurempi rasite ilmastolle kuin tietyt, kotimassa lähellä tuotetut elintarvikkeet tai niiden tilalle ulkomailta rahdatut keinotekoiset vastikkeet.
Peltilehmistä ja autoilijoista tehdään myös syntipukkeja. Liikenteen päästöt tulisi hallitusohjelman mukaan puolittaa kymmenessä vuodessa. Samaan aikaan vaaditaan kasvua ja kilpailukykyä. Yhdeksi keinoksi taloustieteilijät esittelivät selvityksen, jossa kulutus- ja päästövähennyksiin päästäisiin laitamalla bensa ja diesel kortille. Jakelijat ostaisivat valtiolta kiintiöihin perustuvan päästöluvan, jolla kartutettaisiin samalla valtion ehtymätöntä kassaa. Viulut maksaisi veronmaksaja ja tankkaava asiakas, ellei sitten takapenkillä istu se kuuluisa artisti.
Päästövero rokottaisi eniten pienituloisia ja haja-asutusalueilla asuvia. Heitä, jotka joutuvat liikkumaan palveluiden ja työn perässä. Vai onko tämä sitä globaaliksi sanottua kaupungistumiskehitystä, jossa ihmiset pakataan keskuksiin palvelujen, joukkoliikenteen, punaisten pyöräbaanojen ja sykkelivuokraamojen äärelle.
Näistä kärjistyksistä huolimatta haluan sanoa, että ilmastonmuutos on todellista ja jotakin tarvitsee tehdä, meidän jokaisen. Keskustelun herättäjiä ja unilukkareita tarvitaan, mutta ei tehdä tästä ilmastotyöstä niin hirveän monimutkaista, ahdistavaa ja kallista.
auli.haapala(at)rantapohja.fi