Syksy ei ole minulle vain syksy. Se on spooky season, “kammottava kausi”, jolloin illat hämärtyvät juuri sopivasti kynttilöiden polttoa ja pientä pelon tunteen herättelyä varten.
Pimeänä ja sateisena syysiltana mikään ei ole parempaa, kuin hyvän kauhuelokuvan katselu, true crimeen uppoutuminen ja maailman karmivimpien mysteerien kaivelu.
Monia viehtymys kauhua ja synkkyyttä kohtaan ihmetyttää. Kauhusta ja true crimesta saatava jännityksen tunne on kuitenkin osin verrattavissa extreme-urheiluun. Mediatutkija Outi Hakola toteaa Ylen artikkelissa, että jännittävän elokuvan tai tarinan aiheuttaman jännityksen purkautuminen turvallisessa tilassa saa kehoissamme aikaan adrenaliiniryöpyn ja endorfiinin purkautumisen. Tähän hyvän olon tunteeseen jää herkästi koukkuun. Juuri se saa hakeutumaan vaikkapa benjihyppyyn tai kauhuelokuvan ääreen yhä uudelleen.
Kauhun ja true crimen avulla kauheita asioita pystyy tarkastelemaan turvallisen välimatkan päästä. Tarinaan voi uppoutua niin paljon, että fyysistä jännittymistä ja säikähtämistä syntyy, mutta siitä pääsee myös pois heti halutessaan. Etenkin pandemia-aikana tunne kamaluuden hallinnasta on arvokas kokemus.
Usein etenkin fiktiiviset kauhuelokuvat saavat minut myös tarkastelemaan yhteiskuntaamme uudesta näkökulmasta. Kauhun avulla oikean elämän ongelmia voidaan kärjistää ahdistavuuteen asti, jolloin niitä ei voi olla miettimättä ja tutkimatta.
Kaikille pelon kokeminen ei kontrolloitunakaan sovi, eikä sitä kannata oman hyvinvoinnin kustannuksella pakottaa. Jos tietää näkevänsä painajaisia, on kauhuleffat syytä jättää väliin. Meille, jotka viehdymme pienestä kauhun kokemisesta, sallittakoon selkäpiin karmiminen ja säikähtely. Se tekee tästä vuodenajasta juuri täydellisen.
Terhi Ojala
terhi.ojala(at)rantapohja.fi