Autoi­li­ja voi yllät­tää talven

Meil­lä tääl­lä medias­sa on muu­ta­mia vuo­den­kier­toon liit­ty­viä otsi­koi­ta ja aihei­ta, joi­ta ilman ei tul­tai­si toi­meen. Niit­ten tois­tu­mi­nen luo jopa tur­val­li­suu­den­tun­net­ta. Täl­lai­sia otsi­koi­ta ovat esi­mer­kik­si “Juhan­nuk­sen meno­lii­ken­ne on alka­nut”, “Juhan­nuk­sen paluu­lii­ken­ne on alka­nut”, “Jou­lu­puk­ki on läh­te­nyt liik­keel­le Kor­va­tun­tu­ril­ta” ja “Tänään on kevät­päi­vän tasaus”. Kaik­ki­han nuo tie­tä­vät ker­to­mat­ta­kin, mut­ta muka­va ne on aina näh­dä tai kuulla.

Syk­syn vakio-otsi­koi­hin puo­les­taan kuu­luu ei niin muka­va “Tal­vi yllät­ti autoi­li­jat”. Sen aika alkaa olla­kin aika pian. Me poh­joi­sen ihmi­set nau­res­ke­lem­me ete­län autoi­li­joi­den huo­nol­le varau­tu­mi­sel­le tal­vi­ke­liin, mut­ta kyl­lä nii­tä ojiin ajau­tu­nei­ta ajo­pe­le­jä näkee Ran­ta­poh­jan­kin alu­eel­la ensim­mäis­ten liuk­kai­den ja lumi­tuis­ku­jen jälkeen.

Kyl­lä­hän me kaik­ki oikeas­taan tie­däm­me, miten vai­keal­la tal­vi­ke­lil­lä pitäi­si autoil­la. Tal­vi­ren­kaat oli­si syy­tä olla ajois­sa alla ja auton muu­toin­kin tal­vi­kun­nos­sa valo­ja ja akkua myö­ten. Kus­kin on syy­tä vara­ta mat­ka-aikaa taval­lis­ta enem­män ja nopeus pitää sovit­taa kelin mukaan. Sää­en­nus­tei­ta on syy­tä seu­ra­ta. Perus­jut­tu­ja, mut­ta sil­ti haa­ve­rei­ta tapahtuu.

Jos tal­vi­au­toi­luun halu­aa val­mis­tau­tua vii­mei­sen pääl­le, pitäi­si autos­ta löy­tyä lumi­la­pio, pak­sum­paa vaa­tet­ta, tur­va­lii­vi, hinaus­köy­si, tas­ku­lamp­pu ja mui­ta mah­dol­li­sia varus­tei­ta ojaan­ajon tai auton hyy­ty­mi­sen varalta.

Autoi­li­jan on siis kui­ten­kin mah­dol­lis­ta yllät­tää talvi.

Oma työ­mat­ka­ni on 50 kilo­met­riä yhteen suun­taan. Työ­läin­tä sitä on oikeas­taan ajaa juu­ri meneil­lään ole­vi­na viik­koi­na ei niin­kään sydän­tal­vel­la. Läh­den liik­keel­le pimeäl­lä ja aika pian myös palaan pimeän aikaan. Mus­ta asvalt­ti ja pimeys tun­tu­vat ime­vän ajo­va­lo­jen kei­lat koko­naan nie­luun­sa. Aja­mi­nen vaa­tii taval­lis­ta enem­män kes­kit­ty­mis­tä. Eihän tuol­ta vain hir­vi hyp­pää tielle…