1970- ja 1980-luvuilla uutisoitiin karvalakkilähetystöistä, joita lähetettiin maakunnista Helsinkiin poliitikkojen ja johtavien virkamiesten puheille ajamaan alueelle tärkeää asiaa. Nykyään puhuttaisiin lobbauksesta. Ainakin kuvaannollisesti isommat tai pienemmät lähetystöt kävivät lyömässä nyrkkiä päättäjien pöytään.
Kenties Kiuruvesi ja Pielavesi olisivatkin saattaneet matkaan karvalakkilähetystön, jos eläisimme 1970-lukua ja ne haluaisivat kiinnittää huomiota heikossa kunnossa oleviin Ylä-Savon teihin. Nyt ne ovat kuitenkin tyytyneet vetoomukseen, joka on osoitettu maan hallitukselle, alueen kansanedustajille ja muille päättäville toimijoille. Vetoomuksessa toivotaan alueen teille nopeaa parannusta, koska alueelle on tulossa suuria teollisuusinvestointeja. Vetoomuksessa todetaan, että tiestön on oltava kunnossa sorateitä myöten, jotta elinkeinoelämän kuljetustarpeet ja ihmisten elämä helpottuisivat (Yle 1.8.).
Tilannehan on aivan sama täällä pohjoisemmassakin Suomessa ja Rantapohjankin alueella. Kun Kemin ja Oulun metsäteollisuusinvestoinnit valmistuvat, tulee raskaan liikenteen määrä kasvamaan myös alemmalla tieverkolla. Ja jokainen Rantapohjan lukija pystyy kertomaan huonossa kunnossa olevista tieosuuksista. Niiden kunto ei parane, kun liikennemäärät kasvavat. Teissä on paikka paikan päällä. Pitäisikö saatella karvalakkilähetystö matkaan?
Suomen maanteiden korjausvelka jatkaa kasvuaan ja se on jo noin 1,7 miljardia euroa. Samaan aikaan Etelä-Suomeen on poliittisella ohjauksella kaavailtu miljardiluokan ratainvestointeja, vaikka niiden kannattavuus on kyseenalaista.
Oikeastihan laaja ja harvaanasuttu Suomi kulkee kuitenkin kumipyörillä. Tieliikenne kattaa ehdottomasti suurimman osan henkilöliikenteestä samoin kuin tavaraliikenteestä.