Huomenna juhannusaattona tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoi jälleen sota. Suomessa sitä ryhdyttiin kutsumaan sotimisten jälkeen jatkosodaksi. Suomella oli sodassa tavoitteita. Ainakin haluttiin talvisodassa menetetyt alueet takaisin, ja kyllähän vanhoista rajoista mentiin reilusti ylikin. Suomen sotamenestys oli paljolti Saksan varassa. Talvisodan rauhanehdot olivat olleet raskaat. Kaatuneita tai kadonneita oli yli 26 000 ja haavoittuneita kymmenintuhansin. Nyrkkiä oli varmasti puristettu ainakin taskussa.
Olisiko Suomi voinut välttää talvisodan ja sitä myöten mahdollisesti jatkosodan suostumalla Neuvostoliiton vaatimuksiin alueluovutuksista. Sitä ovat viisaat pohtineet vuosikymmeniä. Sotia ei olisi ehkä käyty, mutta Suomen vaihtoehtona olisi voinut olla Viron tie. Viro solmi Neuvostoliiton kanssa sopimuksen tukikohdista ja yhteistyöstä. Aika pian Viro olikin sitten sosialistinen neuvostotasavalta.
Toisen maailmansodan jälkeen virolaisia karkotettiin suurin joukoin Siperiaan. Samalla tavoin suomalaisia olisi kuljetettu karjavaunuissa kohti tuntematonta määränpäätä. Neuvostoliitto olisi kasvattanut voimakkaasti venäläisperäisten asukkaiden määrää Suomessa.
Suomen sosialistisessa neuvostotasavallassa olisi toteutettu maatilojen muuttaminen kolhooseiksi. Nokia olisi jumittunut kumisaappaiden valmistajaksi. Suuria neuvostojoukkojen tukikohtia olisi ollut ympäri Suomen. Suomalaiset miehet olisi määrätty vuosien asepalvelukseen neuvostoarmeijaan. Suomi olisi saanut itsenäisyytensä takaisin 1990-luvun alun myllerryksissä kuten muukin itäinen Eurooppa. Länsimaisen elintason tavoittelu olisi Suomessa vielä pahasti kesken.
Jossitella voi, mutta Suomessa taitaa nykyään vallita laaja yksimielisyys siitä, että vaikka Suomen uhraukset toisessa maailmansodassa olivat raskaita, niin ne eivät olleet turhia.