Pohjois-Pohjanmaalla oli heinäkuun lopussa 22 800 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 600 (+7,8 %) työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli heinäkuussa noin tuhat enemmän kuin kesäkuussa. Pohjois-Pohjanmaan työttömistä työnhakijoista kokoaikaisesti lomautettuja oli 1 900. Kesäkuukausina työttömiä on aina loppukevättä enemmän – koulujen alkaminen vähentää osaltaan työttömien määrää, kertoo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Viimeisen puolen vuoden aikana lisääntynyt työttömyys koskettaa Pohjois-Pohjanmaan kaikkia päätoimialoja ja niiden ammattiryhmiä. Monilla aloilla suhdanne- ja kysyntänäkymät ovat edelleen heikot. Siitä johtuen työttömyydessä ei odoteta merkittävää pudotusta ainakaan lähikuukausina.
Maakunnan työttömyysaste oli heinäkuun lopussa 12 %, ja koko maassa se oli 10,5 %. Maakunnan sisällä alhaisin työttömyysaste oli Ylivieskan seutukunnassa (8,7 %).
Kunnittain vertailtuna alhaisin työttömyysaste oli Kalajoella (7,5 %) ja korkein Pudasjärvellä (15,4 %). Oulussa työttömyysaste oli 13,8 %. Suhteellisesti eniten työttömien määrä on kasvanut maakunnassa vuoden takaisesta Pyhännällä (+71 %) ja Merijärvellä (+44 %).
Iin työttömyys oli heinäkuun lopussa 13,3 % ja työttömiä työnhakijoita oli yhteensä 559 henkilöä, kun heitä oli vuotta aiemmin 498. Avoimia työpaikkoja Iissä oli heinäkuun 2023 lopussa 32 kappaletta, kun vuotta aiemmin niitä oli 65.
Heinäkuun aikana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella oli avoinna 7 000 työpaikkaa, joista uusia avoimia työpaikkoja oli 3 200. Uusien työpaikkojen määrä oli vähentynyt edelleen lähes kaikissa ammattiryhmissä vuoden takaiseen verrattuna (-25,6 %). Määrällisesti uusia avoimia työpaikkoja oli eniten tarjolla pal velu- ja myyntityöntekijöille (mm. lähihoitajat, myyjät, ravintola- ja suurtaloustyöntekijät) sekä rakennus‑, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (mm. hitsaajat ja kaasuleikkaajat, kirvesmiehet ja rakennuspuusepät, talon- rakentajat).
Vähintään yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli maakunnassa heinäkuussa 7 200, mikä oli 600 enemmän kuin vuosi sitten. Kesäkuusta pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi 100 henkilöllä ja viime kuukausina pitkäaikais työttömyys on ollut kasvussa. Yli 2 vuotta työttömänä olleiden määrä on pysynyt pitkään samalla tasolla.
Työttömyys on kasvanut suhteellisesti eniten 40–44-vuotiaiden ikäryhmässä ja kasvua vuoden takaiseen oli 19,6 %. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli heinäkuun lopussa 3 400, mikä on 230 työtöntä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömistä työnhakijoista miehiä oli 12 300 ja naisia 10 500. Vuoden 2022 heinäkuusta miesten työttömyys on kasvanut lähes 1 500:lla (+13,5 %) ja naisten työttömyys noin 200:lla (+1,8 %).
Pohjois-Pohjanmaan aktivointiaste oli heinäkuun lopussa 22,4 % ja kaikkiaan 6 600 henkilöä osallistui työllistymistä edistäviin TE-palveluihin. Kaikista palveluissa olleista henkilöistä 34,9 % oli koulutuksessa: omaehtoisesti työttömyysetuudella opiskeli 1 170 ja työvoimakoulutuksessa oli 1 150 opiskelijaa. Heinäkuussa työllistettyjen, valmennuksessa olevien sekä vuorotteluvapaasijaisten määrä kasvoivat vuoden takaiseen verrattuna.