Aikoinaan yläkoulussa, tai silloin puhuttiin yläasteesta, äidinkielen opettaja antoi vuosittain ainekirjoitusta varten tulevaisuusaiheen. Otsikko saattoi olla vaikkapa Maailma vuonna 2020 tai Suomi vuonna 2020.
Etenkin meidän poikien aineet täyttyivät sähäköistä liikkumavälineistä. Ihmiset matkasivat kauppareissuilleen lentävillä autoilla ja isommilla härveleillä lennettiin kuuhun tai jollekin kaukaiselle planeetalle. Valveutuneimmat saattoivat ennustaa, että maailmassa vallitsi rauha ja hyvä tahto, sotia ei olisi, ruokapulmat ja sairaudet olisi voitettu. Tulevaisuudessa elettäisiin siis varsin hienossa maailmassa,
Joku saattoi ennustaa, että ihmiset viestisivät näköpuhelimilla, mutta internetistä ei tainnut kukaan arvailla ainakaan minun yläkouluaikanani vielä kukaan mitään. Kukaan ei myöskään ennustanut, että keskellä syvintä talvea tarvottaisiin vesilätäköissä tai että jäätiköt olisivat sulamassa ympäri maailman.
Sellainen ihme oli jo näköpiirissä, että rahaa saattoi nostaa itselleen liiketalon seinässä olevasta automaatista, mutta ei se, että pankkiasioitaan voisi hoitaa omalla käsitietokoneella. Sekään ei ollut tiedossa, että samalla apparaatilla voisi “somettaa” tai että sillä voisi saada aikaan laajalti hyvää tai pahaa mieltä. Osittain internetin kehittyminen on mahdollistanut myös sen, että Suomessa baarien nurkista ja kauppaliikkeiden auloista tuli kasinoja. Sellaista ei osannut ennustaa vain mekaanisen pajatson nähnyt nuori.
Luultavasti tänäkin vuonna kouluissa kirjoitetaan aineita esimerkiksi otsikolla “Maailma vuonna 2050”. Luulenpa että niissäkin suihkivat lentävät autot ja avaruuteen ihmisiä kuljettavat alukset. Sairaudet on jälleen voitettu ja ihmiset elävät rauhassa keskenään ja ehkä sote-ratkaisukin on tehty.
Mutta aina vain pitää paikkansa lausuma, jonka mukaan etenkin tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa.