- Nuorittalla pääsee pelaamaan bingoa perjantaina.
- Koiravero poistui Suomen lainsäädännöstä viime vuosikymmenellä. Jo sitä ennen vain muutama kunta oli enää perinyt sitä. Vuonna 1973 vero oli vielä voimissaan ja esillä pidettiin luetteloita koiranomistajista. Ilmoitus Rantapohjassa 20.9.1973.
- Illat pimenevät, mutta syksyn väriloistoa on vielä paikka paikoin ihailtavissa. Syksyä värittävät myös monet tapahtumat.
Rantapohjasta 23.12.1974: Äiti kielsi pientä poikaansa menemästä rantaan, koska ranta oli jäässä, mutta jää oli heikkoa eikä vielä kantanut. Kun poika ei näyttänyt kuulevan, niin äiti huusi perään, että kuuletko sinä, onko sinulla korvia lainkaan! Poika vastasi, että on, vaan ne on täällä lakin sisässä. A.K.Martinniemi
Ylikiimingin asukastuvalla tapahtuu.
Syksyn satoa, käsitöitä, kransseja, puutöitä, vaatteita, kosmetiikkaa ja muuta mukavaa on tarjolla Ylikiimingin asukastuvan myyjäisissä sunnuntaina 8.10. Ovet ovat avoinna kello 12–15. Tuvalla on saatavilla myös kahvia ja pullaa.
Onnelassa kaadetaan kaamosta.
Lomakoti Onnelassa ryhdytään kaatamaan kaamosta yhteisten tapahtumien merkeissä ensi viikon perjantaista alkaen pikkujouluun 15.12. saakka. Ohjelmalliset avoimet kokoontumiset suunnataan senioreille. Järjestelyihin on saatu Oulun kaupungilta hyvinvoinnin edistämiseen kohdennettua avustusta.
Ohjelmassa ensimmäiseksi on havukranssin valmistusta 13.10. kello 11–13.30 ja seuraavina viikkoina kokoonnutaan myös perjantaisin samaan aikaan. Päivä päätetään aina Prikka kiertoon ‑lounaaseen, jonka hinta on kolme euroa. Lounas valmistetaan Onnelassa hankkeen puitteissa saatavista ruoka-aineista.
Tulevina viikkoina Kaamoksen kaatajaisten ohjelmassa on retrovisaa, musiikkia, venyttelyä, karaokea, runoja ja rentoutusta, aarrekartan tekoa ja kulttuurivierailu. Kaamos päätetään pikkujouluun ja jouluiseen lounaaseen.
Tarkempaa tietoa löytyy: lomakotionnela.fi.
Nuorittalla bingotaan.
Ylikiimingissä Nuorittan nuorisoseura järjestää bingon jälleen perjantaina 6.10. kello 18. Sinne vaan sosiaalista ja mukavaa iltaa viettämään!
Uusi kirppis avattu.
Martinniemessä avattiin eilen keskiviikkona Kirpputori Siili entisessä Osuuspankin kiinteistössä Repolantien varrella. Kyseessä on itsepalvelukirppis, jonne voi varata myyntipöytiä. Aiemmin kyseisissä liiketiloissa on toiminut kampaamo.
Sählykerhossa Ylikiimingissä on vielä tilaa.
Oulun 4H:n järjestämässä alakoululaisten sählykerhossa on vielä tilaa uusille harrastajille. Kerho kokoontuu tiistaisin kello 18–19 Harjunkaaressa. Ilmoittautuminen on osoitteessa oulu.4h.fi. Samoilta sivuilta saattaa löytyä muutakin mukavaa puuhaa Ylikiimingin alueelta, joten kannattaa käydä tsekkaamassa.
Iissä puuhataan krookustalkoita.
Ympäri Iin kuntaa on tämän syksyn aikana tarkoitus istuttaa krookuksen sipuleita. Krookus on yksi kevään varhaisimpia kukkijoita, ja istutustalkoilla on tarkoitus tarjota ravintoa kevään ensimmäisille pölyttäjille, kun luonnossa on vielä vain vähän kukkia. Samalla keväisellä kukkaloistolla on tarkoitus kunnioittaa ensi vuonna vietettävää Iin 650-vuotisjuhlaa.
Kunta etsii mukaan istutustalkoisiin aktiivisia kuntalaisia sekä yhdistyksiä. Kunta tarjoaa talkoisiin mukaan haluaville kukkasipulit, istutusohjeet sekä karttatulosteen kunkin alueen suunnitelluista istutuspaikoista.
Kukkasipuleita istuttamaan mukaan haluavat voivat ilmoittautua vihertyönjohtaja Marru Huhtaselle, marja-riitta.huhtanen@ii.fi tai 040 527 4603.
Iltaperhekerhoon Ylikiiminkiin.
Kiimingin seurakunta järjestää Ylikiimingin seurakuntatalolla iltaperhekerhon maanantaina 9.10. kello 18–20. Ilta sisältää yhteistä tekemistä koko perheelle.
Esperi Hoivakoti Santaholma on Vuoden edelläkävijä.
Esperin esihenkilöpäivillä syyskuun lopussa Tampereella palkittiin koteja, jotka ovat onnistuneet erityisen hyvin kuluvana vuonna. Vuoden edelläkävijäksi valittiin Santaholma, jossa ympäristövastuuasioihin on kiinnitetty erityistä huomiota.
Santaholman kierrätysaste, 69 % prosenttia, on Esperin korkein. Alkuvuoden aikana Santaholmassa on kerätty yli 1000 kiloa muovia kierrätykseen. Yksikön vedenkulutus vähentyi vuoden aika noin 3,5 prosenttia ja sähkönkulutus on vuoden aikana noin 6 prosenttia.