Päät­tä­jäl­tä: Enem­män arvos­tus­ta ikäihmisille

Mitä kuu­luu? Olet­ko ollut ter­vee­nä? Nämä ovat olleet var­maan vii­me viik­ko­jen kysy­tyim­mät kysymykset.

Kun tätä kir­joi­tan 25.3., olen koto­na, en karan­tee­nis­sa vaan ihan fluns­sa­oi­rei­den vuok­si. Kyl­lä, tein Omao­loon oire­kar­toi­tuk­sen ja siel­tä tuli vas­taus, että ei aihet­ta karan­tee­niin. Kyl­lä­hän se tie­to hel­pot­ti, nyt tovo­nen koto­na levä­ten ja läm­min­tä juo­maa nauttien.

Mut­ta koro­nas­ta en kir­joi­ta, vaik­ka sii­tä­kin kyl­lä voi­si mon­ta riviä saa­da aikai­sek­si. Kir­joi­tan aihees­ta, joka on minul­la ja monel­la muul­la mie­len pääl­lä aina vain. Eli ikäih­mis­ten koh­te­lu tilan­tees­sa, kun hoi­van tar­ve lisääntyy.

Yle uuti­soi 29.2.2020, kuin­ka eri kun­nat ovat herän­neet sii­hen, että van­hus­ten­hoi­dos­sa on ollut vää­rä suun­ta. Esi­merk­kei­nä mai­nit­tiin Ete­lä-Kar­ja­la ja Van­taa. Siel­lä oli rea­goi­tu mm.tähän: “Huo­no­kun­toi­set koto­na asu­vat van­huk­set ovat sei­lan­neet päi­vys­tyk­sen ja kodin välil­lä. Päi­vys­tyk­ses­sä anne­tun ensi­hoi­don jäl­keen van­huk­set on kotiu­tet­tu, mut­ta kotiut­ta­mi­sen jäl­keen he ovat palan­neet päi­vys­tyk­seen, kos­ka eivät pär­jää koto­na.” Niin tut­tua! Hie­noa, että tähän vii­mein­kin herä­tään myös joh­don tahol­la! Usein mie­tin mik­si tätä ei halu­ta joh­dos­sa ja pää­tök­sen­teos­sa näh­dä ja kään­tää suun­taa tähän? En tar­koi­ta ainoas­taan Oulua!

Me kun­ta­lai­set, ikäih­mis­ten omai­set, toden­nä­köi­ses­ti tule­vat avun tar­vit­si­jat sekä useat hoi­va-ala­nam­mat­ti­lai­set olem­me kyl­lä toden­neet suun­nan ole­van vää­rä jo vuo­si­kausia sit­ten! Tämä nykyi­nen suun­taus on jat­ku­nut aina­kin vuo­si­tu­han­nen tait­tees­ta saak­ka, joten ei mikään uusi jut­tu, mut­ta se on men­nyt huo­nom­paan suun­taan! Todel­la hyvä kun tämä nos­te­taan esille!

Mikä rat­kai­suk­si? Oulus­sa puhu­taan nyt ns. väli­muo­toi­ses­ta asu­mi­ses­ta, jos­sa pal­ve­lu­ta­lo­jen asuk­kaat voi­vat asua omas­sa kodis­saan ympä­ri­vuo­ro­kau­tis­ten kotiin annet­ta­vien pal­ve­lu­jen tur­vin, ilman että tar­vit­see muut­taa ryh­mä­asun­toon. Tämä on käy­tös­sä muu­ta­mis­sa pai­kois­sa Oulua.

Kuu­los­taa hyväl­tä, mut­ta tuo ei ole mie­les­tä­ni paras rat­kai­su, kos­ka asuk­kaat ovat käsit­tääk­se­ni yksin aina­kin öisin. Kuu­li­sin­kin mie­lel­lä­ni niin omai­sil­ta, hoi­to­hen­ki­lös­töl­tä kuin joh­dol­ta­kin, miten tämä on toiminut?

Toki jos kykyä ja halua yksin koto­na asu­mi­seen on, tulee se olla mah­dol­lis­ta. Mut­ta sil­loin kun tehos­tet­tu pal­ve­lua­su­mi­nen on oikea rat­kai­su, tulee sii­hen olla mah­dol­li­suus. Ja tähän meil­lä Oulus­sa ei ole täl­lä het­kel­lä riit­tä­väs­ti paik­ko­ja. Joten nyt suun­nak­si tehos­te­tun pal­ve­lun kodit, jois­sa apua saa 24/7! Ja myös sitä seu­raa. Se, että käy­dään muu­ta­man ker­ran päi­väs­sä, tovi ker­ral­laan ei ole tarpeeksi.

Ei näi­den “kotien” tar­vit­se olla lai­tos­mai­sia. Hyvä esi­merk­ki on Hii­ro­sen­ko­ti ja sen iha­nat hoi­ta­jat, joi­hin sain tutus­tua kun äiti­ni 95 v. ja täti­ni 94 v. oli­vat siel­lä odot­ta­mas­sa pysy­vää paik­kaa. Itse he toi­voi­vat että sai­si­vat olla siel­lä pysy­väs­ti lop­puun saak­ka. Tämä toi­ve ei toteu­tu­nut, vaan he pää­si­vät uuteen pysy­vään paik­kaan Aino­la-kotiin. Siel­tä ei vie­lä ole kom­ment­te­ja, kos­ka muut­to oli eilen (tätä kir­joit­taes­sa­ni), eikä vie­rai­lut ole tois­tai­sek­si sal­lit­tu­ja. Toki puhe­li­mel­la saan kysel­lä kuulumiset.

Kun näi­tä “kote­ja” oli­si enem­män, se hel­pot­tai­si myös koti­hoi­don hen­ki­lös­tön työ­tä. He voi­si­vat autol­la aje­lun sijaan antaa työ­pa­nok­sen­sa sei­nien sisäl­lä ja oli­si tar­vit­taes­sa myös kol­le­ga apu­na lähel­lä. Oulu lupaa pal­jon lap­sil­le, oli­si­ko aika luva­ta jo van­huk­sil­le­kin parem­pi elämä ?

Lopuk­si kui­ten­kin hie­man koro­nas­ta. Suh­tau­du­taan sii­hen vaka­vas­ti! Jos oma sai­ras­tu­mi­nen ei pelo­ta, niin huo­leh­di­taan kui­ten­kin sii­tä, ettem­me vaa­ran­na mui­den terveyttä!

Kaa­ri­na Torro
kau­pun­gin­val­tuu­tet­tu
yhdys­kun­ta- ja ympä­ris­tö­lau­ta­kun­nan jäsen
SDP
Mar­tin­nie­mi