- Heiton triathlon-pyöräilijät yhteiskuvassa. Reilu sata kilometriä tuli matkaa tehtyä ja Kaisulta Yli-Iissä saatiin kaffit ja pullat koko porukalle.
- Haukiputaan Työväen Näyttämöltä tulee odotetut uusintaesitykset musikaalista Laiva on lastattu Pateniemen Honkapirtille.
Rantapohjasta 7.11.1974: Eräs pikkupoika sanoi äidilleen ruokapöydässä: “Olen aina syönyt ruokani kaikki, mutta nyt en jaksa.” Äiti kysyy pojalta, miksi. Pienen kinastelun jälkeen poika vastaa äidille: “Koska minulla on niin pienet housut!” A.P. Takkuranta
Ja sitten tähän päivään:
Laiva on lastattu jälleen Pateniemessä!
Haukiputaan Työväen Näyttämö tuo Laiva on lastattu ‑musikaalistaan lisäesityksiä Pateniemen Honkapirtille.
– Nämä esitykset päätimme järjestää, koska kevään viimeiset näytökset olivat loppuunmyytyjä, eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet katsomoon, kertoo ohjaaja-käsikirjoittaja Juha Pörhölä.
Esitykset nähdään Pateniemen Honkapirtillä lauantaina ja sunnuntaina 26 .- 27.8. kello 15. Sunnuntaina 3.9. on ohjelmassa vielä esitys kello 15. Viimeinen esitys kuuluu Pateniemen Sahaseminaarin ohjelmaan.
Laiva on lastattu ‑musikaalissa sukelletaan Oulun pohjoisen rannikkoseudun sahateollisuuden historiaan ja ihmisiin, tällä kertaa paikkana on esityspaikan mukaan Pateniemi. Elämäntyönsä sahoilla ja satamissa tehneet työläiset muistelevat elämäänsä vanhainkoti Unholassa (Unelmien Hoitolaitoksessa).
Näytelmän väliajalla voi ostaa Pateniemen eläkeläisten tekemiä leivonnaisia kaffen kera.
Iltamusiikkia Ylikiimingissä.
Hohde-kuoron kesäillan musiikkihetkeä vietetään keskiviikkona 30.8. kello 19 alkaen Ylikiimingin kirkossa.
Lauantaina saa ilotulittaa!
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos on tehnyt aiempien vuosien tapaan päätöksen, jolla sallitaan yksityinen ilotulitus ilman pelastusviranomaiselle tehtävää ilmoitusta venetsialaisviikonloppuna. Lupa on voimassa lauantaina 26.8. kello 18 alkaen puoleenyöhön asti, mutta kuitenkin vain taajama-alueiden ulkopuolella vesistöjen läheisyydessä.
Jäälissä venetsialaiset.
Jäälin venetsialaiset juhlitaan tällä kertaa Laivakankaan päiväkodin vieressä olevalla Jäälin keitaalla eli uimarannalla. Tapahtuma järjestetään lauantaina 26.8. kello 16–19 välisenä aikana ja se on luonteeltaan piknik-henkinen. Viltit ja eväät siis mukaan ja menoksi!
Koljussa kajahtaa.
Koljussa kajahtaa jälleen lauantaina 26.8. musiikillisen kattauksen merkeissä. Paikkana on Koljun venestama Halosenniemessä. Esiintyjinä ovat kello 18.30 Janina, Pahejama Mysterius kello 20 ja Rockabullies kello 21. Live-esitysten välissä tanssitaan myös levymusiikin tahtiin. Tapahtuman järjestää Halosenlahden kyläyhdistys. Kahviosta voi ostaa makkaraa, kahvia ja pientä purtavaa. Ilta päättyy ilotulitukseen iltakymmeneltä.
Taimet vaihtoon.
Kiimingin Pororajalla Näätämöntiellä on taimien vaihto- ja myyntipäivä lauantaina 26.8. kello 10 alkaen. Tapahtumassa vaihtuvat niin ulko- kuin sisäkasvit.
Inbody-mittauksia Jatulissa.
Jatulin liikuntakeskuksessa Haukiputaalla tehdään Inbody-kehonkoostumusmittauksia maanantaina 28.8. kello 13–17 ja tiistaina 29.8. kello 8.30–13. Mittaukseen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Testit maksavat 5,50 euroa palautteineen.
Heitolla juhlapyöräily.
Haukiputaan Heiton triathlon-jaosto järjesti juhla-ajot seuran 90-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Viime lauantaina pyöräiltiin 90 ja vielä 10 kilometriä päälle. Jaosto täyttää tänä vuonna täydet kymmenen vuotta. Reissulla mukana oli iso joukko pyöräilijöitä ja sääkin suosi. Matkan varrella pysähdyttiin “tankkaamaan” Kaisun kahvilaan Yli-Iissä.
Vepsän venetsialaiset perjantaina.
Vepsän venetsialaiset juhlitaan perjantaina 25.8. kello 18 koulun rannassa. Tapahtumassa askarrellaan lyhtyjä, jotka lasketaan sitten järvelle. Pihakirppiskin on sekä monenlaisia herkkua myynnissä.
Meri Oulu Kempeleeseen.
Monet yrittäjät ja yritykset ovat moittineet Oulua, kun ovat etsineet itselleen toimitilatonttia – ja ovat sitten lopulta näppäilleet Kempeleen numeron. Nyt Oulu saa sanoa hyvästit myös monen tuntemalle Meri Oulu ‑kesäteatterille. Sekin muuttaa ensi kesänä Kempeleeseen. Meri-Oulun runsaasti yleisöpaikkoja (3 000) sisältänyt teatteri purettiin pari vuotta sitten.
– Yritimme kaksi kesää toimia Hupisaarten kesäteatterilla, mutta sen lyhytaikaisen saatavuuden ja huomattavan vuokran korotuksen jälkeen toimiminen osoittautui taloudellisesti mahdottomaksi. 2,5 viikkoa esitysaikaa sekä 300 paikkaan rajoittuva katsomo ilman oheispalveluja ei kanna edes tuotantokustannuksia. Eikä muuta ollut tarjolla, kertoo Meri Oulun kesäteatterin toimitusjohtaja Jorma Yypänaho tiedotteessa.
IlmastoAreenaan Iihin huomenna.
Lienee siellä allakan laidassa merkintä, että IlmastoAreena iltanuotiolla ‑tapahtuma järjestetään Iissä huomenna perjantaina 25.8. kello 16 alkaen. Tapahtumapaikkana toimii Iin Karhun leirikeskus. Järjestäjät muistuttavat, että IlmastoArenaan voi saapua vain joko bussikuljetuksella Iisi-areenalta, pyörällä tai kävellen. Leirikeskukseen johtava tie suljetaan autoilta, eikä Karhussa ole tapahtuman aikana pysäköintimahdollisuutta autoille.
Maksuton bussikuljetus tapahtumaan lähtee Iisi-areenan parkkialueelta noin 20 minuutin välein kello 16 alkaen. Paluukyyti Karhusta Iisi-Areenalle lähtee myös 20 minuutin välein. Tapahtuman verkkosivu on www.ilmastoareena.fi