Muu­tok­sia pie­nin aske­lin elä­män­mit­tai­sel­la matkalla

Han­na Maa­ria Iko­nen on nai­nen, jol­la on hymy her­käs­sä, pal­jon suun­ni­tel­mia ja mon­ta rau­taa tules­sa. Aina ei ole ollut näin, sil­lä hän on koh­dan­nut vastoinkäymisiä.

Hui­ke­aan elä­män­muu­tok­seen hän on askel­ta­nut kui­ten­kin sin­nik­kääs­ti ja pie­nin tavoit­tein ker­ral­laan. Sii­hen on tar­vit­tu pää­tös ja luon­teen­lu­juut­ta, mut­ta rep­sah­duk­set­kin kuu­lu­vat asi­aan – niis­tä ei pidä lan­nis­tua, vaan jat­kaa eteen päin.
– Olen luon­teel­ta­ni sel­lai­nen, että minul­la pitää olla tavoit­tei­ta, saan niis­tä moti­vaa­tio­ta ja intoa, kuvai­lee Han­na Maaria.
Vie­lä muu­ta­mia vuo­sia sit­ten Han­na Maa­ria ei oli­si osan­nut kuvi­tel­la min­kä­lais­ta hänen elä­män­sä on nyt.
Hän on vii­mei­sen kah­den vuo­den aika­na kir­joit­ta­nut kol­me kir­jaa sekä teh­nyt elä­män­ta­pa­muu­tok­sen muut­ta­mal­la ruo­kai­lu­tot­tu­muk­sia ja ryh­ty­mäl­lä urhei­le­maan. Pai­no on pudon­nut vuo­des­sa 23 kiloa ja taka­na on mara­ton­juok­su. Työ­rin­ta­mal­la­kin puhal­taa uusia tuulia.
Kun pala­taan ajas­sa vie­lä kau­em­mak­si taak­se päin, 35-vuo­ti­aan Han­na Maa­rian elä­mä muut­tui ker­ta­hei­tol­la hänen 37-vuo­ti­aan avio­mie­hen­sä meneh­dyt­tyä äkil­li­seen sydänkohtaukseen.
Han­na Maa­ria jäi 15-vuo­ti­aan poi­kan­sa kans­sa kak­sin ja kaik­ki pali­kat meni­vät uusiksi.
Mene­tyk­ses­tä sel­viä­mi­nen oli vai­ke­aa, mut­ta sii­tä sel­vit­tiin. Omaa suru­vyyh­te­ään Han­na Maa­ria pää­si pur­ka­maan kir­joit­ta­mal­la surut sanoik­si kah­dek­si kirjaksi.

Irti dieet­ti­kier­tees­tä

Suru laih­dut­ti Han­na Maa­ri­aa pal­jon, mut­ta sit­ten hän alkoi syö­dä suruun­sa. Tilan­ne vai­va­si miel­tä ja eri­lais­ten laih­du­tus­yri­tys­ten kier­re kes­ti seit­se­män vuotta.

Kun elä­mä alkoi olla muu­toin rai­teil­laan, Han­na Maa­ria oli löy­tä­nyt uuden elä­män­kump­pa­nin ja avioi­tu­nut, alkoi kyp­syä pää­tös, että hen­ki­sen mara­to­nin jäl­keen oli fyy­si­sen mara­to­nin aika. Tuli tar­ve ja halu muut­taa radi­kaa­lis­ti ruo­kai­lu­tot­tu­muk­sia ja aloit­taa liikunta.
Haas­te oli kova, sil­lä Han­na Maa­ria ei ollut har­ras­ta­nut lii­kun­taa seit­se­mään vuo­teen ja soh­va­pe­ru­na­na pai­no oli nous­sut 96 kiloon.
Innos­tus joh­ti myös sii­hen, että hur­jak­si tavoit­teek­si syn­tyi idea osal­lis­tua vuo­den 2018 elo­kuus­sa Paa­vo Nur­mi ‑mara­to­nil­le. Sii­hen vai­kut­ti rat­kai­se­vas­ti kah­den Nuor­ga­mis­ta Hel­sin­kiin Suomi100 ‑mara­to­nil­la olleen kah­den juok­si­jan tapaa­mi­nen Iis­sä. He halusi­vat Han­na Maa­rian Pie­ni pala tai­vas­ta ‑kir­jan tsemppilukemiseksi.
– Lupa­sin heil­le, että minä­kin juok­sen maratonin!
Han­na Maa­ria ymmär­si pian, ettei sel­viä yksin haas­tees­ta, vaan alkoi etsiä ammat­ti­lais­ten apua tree­naa­mi­seen. Vähän myö­hem­min hän myös tajusi, että jak­saak­seen liik­kua ja voi­dak­seen muu­ten­kin hyvin, on ravin­to­asioi­den­kin olta­va kunnossa.
– Aloin nou­dat­taa mobii­li­so­vel­luk­sel­la toi­mi­vaa ViaEscan ruo­ka­va­lio­ta, min­kä ansios­ta opin syö­mään oikein ja ja val­mis­ta­maan itse ter­veel­li­sem­pää ruo­kaa. Ohjel­maan on yhdis­tet­ty myös lii­kun­ta, ker­too meto­dia edel­leen nou­dat­ta­va Han­na Maaria.
– Pai­no alkoi pudo­ta sii­nä sivus­sa. En enää tyk­kää koko laih­dut­ta­mi­nen-sanas­ta, vaa’alla käyn har­vem­min, ker­too Han­na Maaria.
Elä­män­ta­pa­muu­tok­sen myö­tä Han­na Maa­ria alkoi kir­joit­taa koke­muk­si­aan ylös ja hän päät­ti jul­kais­ta 365 päi­vää kes­tä­väs­tä elä­män­ta­pa­muu­tok­ses­ta ja mara­ton­ko­ke­muk­ses­taan kir­jan, joka ilmes­tyi mar­ras­kuun lopulla.

Ei paluu­ta entiseen

Suu­ren eta­pin saa­vu­tet­tu­aan Han­na Maa­ria on vakuut­tu­nut, että mat­ka jat­kuu, eikä paluu­ta enti­seen olen. Hän on oival­ta­nut, että elä­män­ta­pa­muu­tos on koko elä­män mit­tai­nen. Muu­tok­set eivät tapah­du het­kes­sä, vaan nii­tä pitää ope­tel­la pik­ku hil­jaa jää­däk­seen sit­ten tavak­si. Onnis­tu­mi­set moti­voi­vat jatkamaan.

Sekin on myön­net­tä­vä, että help­poa ei ole aina ollut. Mat­kan var­rel­la tulee taka­pak­ke­ja, mut­ta niis­tä ei pidä lan­nis­tua, vaan pitää jat­kaa eteenpäin.
– Olen kii­tol­li­nen saa­mas­ta­ni ohjauk­ses­ta ja tues­ta. Sik­si haluan itse­kin aut­taa mui­ta vas­taa­vis­sa ponnisteluissa.
– Joi­na­kin heik­ko­na het­ke­nä itkin ja mie­tin, mik­si olen ryh­ty­nyt vapaa­eh­toi­ses­ti tähän kaik­keen ja vie­lä jul­ki­ses­ti, tun­nus­taa Han­na Maaria.
Tilan­net­ta poh­dit­tu­aan hänel­le kir­kas­tui, että jos on ollut viik­ko­ja ja kuu­kausia ruo­dus­sa, ei hom­ma kaa­du satun­nai­siin lipsahduksiin.
Han­na Maa­ria ker­too, että hänen ruo­ka­va­lioon­sa kuu­luu pal­jon vihan­nek­sia ja hedel­miä. Muu­toin se koos­tuu aivan taval­li­ses­ta, ter­veel­li­ses­ti val­mis­te­tus­ta koti­ruu­as­ta. Sään­nöl­li­nen ruo­ka­ryt­mi on tär­ke­ää, samoin riit­tä­vä vedenjuonti.
Enti­set lem­pi­her­kut eivät edes enää mais­tu hyväl­tä, kokeil­tu on, tun­nus­taa Han­na Maaria.
Hänen lem­pi­ruo­kaan­sa on esi­mer­kik­si ruis­lei­pien välis­sä ole­va broi­le­rin­fi­le, lisuk­keek­si sopii sipu­li ja salaat­ti. Vii­ni­ry­pä­leet ovat makei­ta kuin kar­kit, ja nii­tä voi nap­sia jos halut­taa makeaa.

Uusi vuo­si, uudet tuulet

Han­na Maa­rian työ­ku­viois­sa kivi­jal­ka­na on ensia­pu­kou­lut­ta­jan työ. Sen lisäk­si hän on ryh­ty­nyt elä­män­ta­pa­muu­tos- ja ViaEscan-ohjel­man ohjaa­jak­si. Tam­mi­kuus­sa hän aloit­taa ohjel­maan liit­ty­vän ver­tais­ryh­män vetä­mi­sen Hau­ki­pu­taal­la. Käyn­nis­ty­mäs­sä on myös kai­kil­le avoin sururyhmä.

Kokoon­tu­mi­sia hän voi jär­jes­tää Revon­tie 2:ssa, mis­tä hän on vas­ti­kään vuo­kran­nut toi­mi­pai­kan yri­tyk­sel­leen. Ensia­pu­kou­lu­tuk­sia hän jär­jes­tää myös työpaikoilla.
Sosi­aa­li- ja ter­vey­sa­lal­la aiem­min työs­ken­nel­lyt Han­na Maa­ria tekee lisäk­si edel­leen osa-aikai­ses­ti perhekotityötä.
– En voi kos­kaan koko­naan kään­tää sel­kää­ni näil­le lapsille.
Vii­mei­sim­mät etap­pin­sa saa­vu­tet­tu­aan Han­na Maa­rial­la oli tyh­jä olo. Hän kai­pa­si lii­kun­nan suh­teen uut­ta tavoi­tet­ta, mikä löy­tyi hiih­dos­ta ja Ter­va­hiih­dos­ta. Nyt ohje­mas­sa on lenk­kei­lyn ja kun­to­sa­lin ohel­la myös hiihtokoulua.
– En ole aiem­min kovin pitä­nyt hiih­tä­mi­ses­tä, mut­ta nyt olen jo aivan innois­sa­ni täs­tä uudes­ta haas­tees­ta, nau­rah­taa Han­na Maa­ria ja näkee itsen­sä jo sie­lun­sa sil­min hiih­te­le­mäs­sä myös keväi­sil­lä aurin­koi­sil­la hangilla.
Aloi­tet­tu­na on jo nel­jäs kir­ja, mut­ta sen suh­teen ei ole aika­tau­lua. Täl­lä ker­taa ei ole tulos­sa omae­lä­mä­ker­taa, vaan pie­nen tytön tari­naa tavan­omais­ta poik­kea­vaa per­he­taus­taa vasten.
Han­na Maa­ria ker­too, että kir­ja­pro­jek­teis­sa ensiar­voi­sen tär­keä­nä apu­na on kus­tan­nus­toi­mit­ta­ja Hen­na Eklund, jon­ka käden­jäl­keä on vii­mei­nen silaus, mut­ta siten, että “han­na­mai­suus” säilyy.

Jul­ki­suus ei haittaa

Kir­jo­jen, leh­ti­haas­tat­te­lu­jen, tv-esiin­ty­mis­ten ja blo­gin­pi­don myö­tä Han­na Maa­rias­ta on tul­lut julk­kis. Niis­tä on poi­ki­nut lisää esiin­ty­mi­siä ja työmahdollisuuksia.

Hänen elä­mään­sä tul­leet uudet asiat ovat poi­ki­neet uusia jut­tu­ja ja yhteis­työ­kump­pa­nei­ta. Ver­kos­toi­tu­mi­sen hän näkee antoi­sak­si yhteistyöksi.
Han­na Maa­ria ei koe jul­ki­suut­ta häi­rit­se­vä­nä. Pikem­min­kin hän ihmet­te­lee, jos joku tun­nis­taa hänet.
– Tyk­kään olla ihmis­ten kans­sa teke­mi­si­sis­sä. Vas­ta­pai­no­na on kodin rau­ha, mis­sä on tilai­suus olla itsek­seen, ker­too Han­na Maaria.
Per­hee­seen kuu­luu avio­mie­hen lisäk­si kak­si koi­raa ja kis­sa. Aikui­nen poi­ka asuu per­hei­neen omil­laan. Han­na Maa­ria iloit­see myös mum­mo­na olos­ta pie­nel­le pojantyttärelleen.

Jou­lu, ruokahelvetti?

Elä­män­ta­pa­muu­tos­kir­jas­saan Han­na Maa­ria Iko­nen on omis­ta­nut yhden luvun jou­lul­le, sil­lä ruu­an ympä­ril­lä pyö­ri­vä juh­la voi hir­vit­tää elä­män­ta­pa­re­mont­ti­lai­sia – “jou­lu­na­han on lupa syödä”.

Vii­me jou­lu pelot­ti Han­na Maa­ri­aa­kin, mut­ta sit­ten hän oival­si, että hänel­lä­kin on lupa naut­tia jou­lu­her­kuis­ta ilman syyllisyyttä.
– Lupa­sin itsel­le­ni, että kun kol­me juh­la­päi­vää on ohi, on aika pala­ta nor­maa­liin rytmiin.
– “Enti­ses­sä” elä­mäs­sä­hän her­kut­te­lu jat­kui kesäs­tä jou­luun ja jou­lus­ta kevää­seen, nau­rah­taa Han­na Maaria.
Vii­me jou­lun jäl­keen hänel­lä oli yllät­tä­vän kiva fii­lis läh­teä pyhien jäl­keen nou­dat­ta­maan jäl­leen ruo­ka­va­lio­ta ja tree­nioh­jel­maa, joka oli sekin oli pie­nel­lä tauolla.
– Olin oikeas­ti levän­nyt ja kerän­nyt voi­mia. Tur­hat syyl­li­syy­den­tun­teet eivät vai­van­neet miel­tä. Samal­la meto­dil­la men­nään myös tule­vaa jou­lua kohti!