Mus­ta jää voi väi­jyä esi­mer­kik­si sil­loil­la ja siir­ryt­täes­sä pel­lol­ta metsään

Mus­tal­la jääl­lä tar­koi­te­taan asfal­tin pin­taan muo­dos­tu­vaa ohut­ta, läpi­nä­ky­vää ja erit­täin liu­kas­ta jää­ker­ros­ta. Mus­ta jää on eri­tyi­sen sala­ka­va­la vas­taan­tu­li­ja nyky­ajan tal­vi­na, kun lumi ja kovat pak­ka­set eivät varoi­ta autoi­li­jaa tal­vi­sis­ta ajokeleistä.

Eri­tyi­sen petol­li­sek­si sen tekee huo­maa­mat­to­muus eli kul­jet­ta­ja ei joko ero­ta tien­pin­nas­sa mitään poik­kea­vaa tai luu­lee sen ole­van kor­kein­taan vain märkä.

– Mus­taan jää­hän voi varau­tua par­hai­ten vaih­ta­mal­la tal­vi­ren­kaat ajois­sa alle. Kul­jet­ta­jan on myös kään­net­tä­vä ajat­te­lu- ja ajo­ta­pan­sa tal­via­jo­moo­diin sekä ope­tel­ta­va tun­nis­ta­maan ris­ki­pai­kat, Auto­lii­ton kou­lu­tus­pääl­lik­kö Tep­po Vesa­lai­nen neuvoo.

Yksi mus­tan jään ylei­sim­mis­tä esiin­ty­mis­pai­kois­ta on sil­to­jen kan­net. Sil­to­jen kan­sil­la esiin­tyy mus­taa jää­tä muu­ta tie­o­suut­ta her­kem­min. Sil­lan raken­teet ovat usein beto­nia, jon­ka läm­pö­ka­pa­si­teet­ti ja läm­mön­joh­ta­vuus on eri­lai­nen kuin asfal­til­la. Tal­vi­kau­del­la maa­pe­rä on huo­mat­ta­vas­ti läm­pi­mäm­pää kuin ulkoil­ma. Maas­ta irral­laan ole­va sil­ta­ra­ken­ne jääh­tyy myös alta­päin, kos­ka sil­lan kan­nen ala­puo­lel­la­kin on kyl­mää ilmaa.

Jää­ty­mis­tä ede­saut­taa enti­ses­tään, jos sil­lan alla kul­kee vesis­tö, jos­ta nousee vesi­höy­ryä tien pin­taan. Tämä on syy­tä pitää mie­les­sä myös ran­ta­teil­lä ajettaessa.

Toi­nen usein mus­tan jään rii­vaa­ma paik­ka on ram­pit. Tei­den liit­ty­mä­koh­dis­sa ole­vat ram­pit ovat sil­to­jen tavoin beto­ni­sia, maas­ta irti ole­via raken­tei­ta. Näin ollen ne jää­ty­vät maan­pin­nas­sa ole­vaa tie­tä her­kem­min. Lisäk­si ram­peil­la on yleen­sä pie­nem­mät lii­ken­ne­mää­rät kuin itse tiellä.

– Lii­ken­teen läm­mit­tä­vä vai­ku­tus saa hel­pos­ti aikaan sen, että var­si­nai­nen tie­o­suus on sula ja kui­va — vähem­män lii­ken­nöi­ty ramp­pi sen sijaan saat­taa­kin olla näky­mät­tö­män jään ver­hoa­ma, Vesa­lai­nen täydentää.

Mus­taan jää­hän tör­mää usein myös not­kois­sa ja laak­sois­sa. Läm­pi­mäs­sä ilmas­sa mole­kyy­lit ovat har­vem­mas­sa kuin kyl­mäs­sä, joten läm­min ilma on kyl­mää kevyem­pää. Näin ollen kyl­mä ilma ras­kaam­pa­na las­keu­tuu not­ko­paik­koi­hin ja laak­soi­hin, jois­sa se jää­dyt­tää tien­pin­nan petol­li­ses­ti muu­ta ympä­ris­töä liukkaammaksi.

Yksi vaa­ran paik­ka on sora­tiel­tä asfal­til­le siir­ty­mi­nen. Kesä­ke­lil­lä sora­tiel­lä on pää­asias­sa huo­mat­ta­vas­ti asfal­toi­tua tie­tä huo­nom­pi pito. Pitoa hei­ken­tää olen­nai­ses­ti sora­tien pin­nal­la pyö­ri­vä irto­so­ra. Kun ilman läm­pö­ti­la las­kee lähel­le nol­laa tai pak­ka­sen puo­lel­le, saat­taa tilan­ne muut­tua radikaalisti.

– Moni kul­jet­ta­ja on koke­nut yllä­tyk­sen ajaes­saan syy­saa­mu­na sora­tiel­tä asfal­til­le, jon­ka pin­ta onkin ollut näky­mät­tö­män jää­ver­hon peitossa.

Tien ede­tes­sä pel­lol­ta met­sään on myös syy­tä olla tark­ka­na. Usein tör­mää tilan­tee­seen, jos­sa aurin­ko on kui­van­nut tai sulat­ta­nut tien pin­nan pel­toau­kei­den koh­dal­ta. Kun siir­ry­tään aurin­koi­sel­ta pel­toau­keal­ta met­sän var­joon, saat­taa tilan­ne olla­kin aivan toinen.