Kauppojen hyllyt tyhjenevät kosteusvoiteista, kasvonaamioista ja hajuvesistä, eivätkä asiakkaat ole ainoastaan aikuisia tai aikuisuutta lähestyviä nuoria. Purnukat ja pullot päätyvät jopa alle 10-vuotiaiden lasten ostoskärryihin, vaikka yksikään lapsi ei oikeasti tarvitse aikuisten kosmetiikkaa.
Kun selaa somea, vastaan tulee yhä useammin videoita liian nopeasti aikuistuvista lapsista, pikkuaikuisista, jotka kertovat esimerkiksi ihonhoitorutiineistaan. Nykyään on huolestuttavan yleistä, että alakouluikäinen lapsi tietää hajuvesitrendeistä ja hyaluronihapon vaikutuksista ihoon jopa aikuista enemmän.
Somessa leviää ilmiö niin sanotuista ”Sephora-lapsista”, jotka ostavat kallista kosmetiikkaa ja ihailevat kauneuskulttuuria huolimatta nuoresta iästään ja ihosta, joka ei kaipaa ylimääräisiä meikkejä tai voiteita. Koska sosiaalinen media on pysyvä osa kehittyvää maailmaamme ja sitä voi olla vaikeaa eristää lapsilta, olisi tärkeää pitää huolta nuoren sukupolven lapsuudesta. Lapsuus on hyppynaruja ja muistipelejä, puuhun kiipeilyä ja kotileikkejä. Sen ei pitäisi olla kopiota aikuisten elämästä. On eri asia leikkiä silloin tällöin kauneushoitolaleikkejä kuin unohtaa lelut ja kuluttaa tarpeetonta kosmetiikkaa oikeasti.
Yleistä ilmiölle on se, etteivät lapset aina edes tiedä syytä halulleen saada käsiinsä kauppojen kosmetiikat. Niitä ostetaan, koska somessa kehotettiin tekemään niin. Toki löytyy myös lapsia, jotka ostavat tuotteita pitääkseen ihonsa pehmeinä ja näyttääkseen mielestään paremmilta. Tällainen yleistyvä ajattelutapa kertoo somen kieroutuneesta tavasta saada pienetkin lapset ajattelemaan ulkonäkökeskeisesti ja huolestumaan epätäydellisyyksistä. Se on yksi ilmiön huolestuttavimmista piirteistä.
Pikkuaikuisuus ei rajoitu ainoastaan kosmetiikkaan, vaan sen voi huomata myös vaatekaupoissa. Kun vielä muutama vuosi sitten käveli lasten vaaterekkien ohi, vastaan tuli hullunkurisia kuoseja ja värikkäitä vaatekappaleita. Nyt tuollaiset tuotteet ovat yhä harvemmassa, sillä ne peittyvät yksinkertaiseen, hillittyyn massaan täynnä aikuisten tyyliä kopioivia vaatteita. Ongelma ei siis ole ainoastaan siinä, että lapset välttämättä haluavat varttua nopeammin. Ongelma on siinä, että lapsille tyrkytetään aikuistumista nukkejen ja pikkuautojen sijaan.
Kautta aikojen on ollut normaalia, että nuoremmat lapset kopioivat vanhempia sisaruksiaan ja odottavat aikuistumista. Olemme kuitenkin tulleet siihen pisteeseen, jossa lapsuutta tuskin ehtii viettääkään, sillä ennen neljättä luokkaa on ehdottomasti saatava ”glow up” eli muututtava paremman näköiseksi. Ulkonäkökeskeisyys on ujuttanut nenäleikkauksen ja botoxin osaksi lasten sanavarastoa, unohtamatta tietenkään manikyyrin ja pedikyyrin eroa.
Yhteiskunta ei voi muuttua ilman, että ihmiset tekevät aloitteita. On siis aikuisten tehtävänä osoittaa lapsille, ettei herkkä lapseniho kaipaa ryppyjä estäviä voiteita eikä kymmenenvuotiaan tarvitse tuoksua Pradan hajuvedeltä.