Kir­ja lukio­lais­ten uupu­mi­ses­ta neu­voo kuun­te­le­maan nuorta

Tam­pe­re­lai­nen Lii­sa Huh­ta on työs­ken­nel­lyt yli kym­me­nen vuot­ta opin­to-ohjaa­ja­na lukios­sa. Hän on huo­man­nut, että nuo­ret ovat kyp­siä, fik­su­ja ja yhteis­kun­nal­li­ses­ti val­veu­tu­nei­ta. Nuo­ret käyt­tä­vät aiem­paa vähem­män päih­tei­tä ja elä­vät muu­ten­kin ter­veel­li­ses­ti. Samaan aikaan monen lukio­lai­sen elä­mäs­tä on tul­lut arjes­ta sel­viy­ty­mis­tä. Lähes puo­let Suo­men lukio­lai­sis­ta on uupu­nei­ta sen sijaan, että voi­si­vat viet­tää huo­le­ton­ta itsen­sä etsi­mi­sen aikaa.

Huo­miot sai­vat Huh­dan kir­joit­ta­maan kir­jan Uupu­neet nuo­ret pär­jää­jät. Huh­ta etsii kir­jas­sa syi­tä lukio­lais­ten uupu­muk­seen, tar­jo­aa sel­viy­ty­mis­kei­no­ja nuo­ril­le ja vink­ke­jä van­hem­mil­le nuo­ren tukemiseen.

Huh­ta haas­tat­te­li kir­jaa var­ten nuo­ria, jot­ka ker­to­vat lukio-opis­ke­lun koke­muk­sis­taan. Useat lai­nauk­set haas­tat­te­luis­ta ker­to­vat pahas­ta olos­ta, riit­tä­mät­tö­myy­den tun­tees­ta, pelois­ta ja yksi­näi­syy­des­tä. Moni nuo­ri syyt­tää tun­te­muk­sis­taan itse­ään, kun ei pys­ty täyt­tä­mään suo­ri­tus­kes­kei­sen maa­il­man vaa­ti­muk­sia. Monis­ta vas­tauk­sis­ta tulee ilmi, että van­hem­mil­ta kai­va­taan läsnäoloa.

Kir­jas­sa kri­ti­soi­daan, kuin­ka nuor­ten täy­tyy yhä nuo­rem­pi­na miet­tiä ammat­ti­aan. Arvo­sa­no­jen met­säs­tä­mi­sen sijas­ta Huh­ta toi­voo nuo­ril­le enem­män mah­dol­li­suuk­sia elää vapaammin.

Kir­jas­sa anne­taan kym­me­nen ohjet­ta lukio­lais­ten lähei­sil­le. Niis­tä ensim­mäi­nen neu­voo kysy­mään kuu­lu­mi­sia ja kiin­nos­tu­maan vas­tauk­sis­ta. Hän tote­aa, että vain kysy­mäl­lä voi pääs­tä jyväl­le, mil­lais­ten asioi­den äärel­lä oma nuo­ri on menos­sa: onko kaik­ki kun­nos­sa, onko hän vähän kuor­mit­tu­nut vai uiko jo syvis­sä vesis­sä. Vaik­ka vas­taus oli­si “ihan ok”, ei pidä heit­tää hans­ko­ja tiskiin.

Tutus­tu Ran­ta­poh­jan tilaus­tar­jouk­siin täs­tä.