Ensiasunnon ostajilta tuli lokakuussa lainahakemuksia noin kolmannes enemmän kuin syyskuussa, mikä siivitti kaikkien asuntolainahakemusten määrän nousuun. Kaikkien asuntolainahakemusten määrä kasvoi syyskuusta 13 prosenttia, kerrotaan OP-ryhmästä
Hallituksen esitys varainsiirtoverovapauden poistamisesta ensiasunnon ostajilta tuli tietoon lokakuun puolivälissä. Mikäli ensiasunnon ostaja haluaa välttää varainsiirtoveron maksamisen, asunto olisi ostettava tämän vuoden puolella. Esitys näkyi välittömästi OP Ryhmään tulevien ensiasuntolainahakemusten määrässä.
– Ensimmäisellä kokonaisella viikolla uutisen jälkeen ensiasuntolainahakemuksia tuli peräti 60 prosenttia edellisviikkoa enemmän. Sittemmin hakemusmäärä on hiukan tasaantunut, mutta edelleen ensiasunnon ostajilta tulee lainahakemuksia noin kolmasosa esitystä edeltäviä viikkoja enemmän, OP Ryhmän henkilöasiakasrahoituksesta ja asumisen palveluista vastaava johtaja Satu Nurmi sanoo.
Ensiasuntolainahakemusten nousu siivitti koko asuntolainahakemusten määrän kasvuun lokakuussa. Kaiken kaikkiaan asuntolainahakemuksia tuli OP Ryhmään 13 prosenttia enemmän kuin syyskuussa. Tässä kokonaishakemusluvussa ovat mukana myös esimerkiksi lainahakemukset sijoitusasuntoihin ja vapaa-ajan asuntoihin.
Lokakuussa peräti 40 prosenttia OP Ryhmään tulleista asuntolainahakemuksista tuli ensiasunnon ostajilta. Ensiasuntolainoja myös myönnettiin lokakuussa 15 prosenttia syyskuuta enemmän.