Ant­ti Hyry, Uunin kir­joit­ta­ja ja rakentaja

Fin­lan­dia-pal­kin­non vuon­na 2009 Uuni — romaa­nil­laan saa­nut Ant­ti Hyry syn­tyi Kui­va­nie­mel­lä 30.10.1931. Koti­ta­lo Oja­la oli alun perin pie­neh­kö pir­tin ja kama­rin käsit­tä­vä raken­nus, mut­ta sitä laa­jen­net­tiin myöhemmin.Jämsän kris­til­li­sel­le kan­san­opis­tol­le oli ideoi­tu urku­jen han­kin­taa urku­jen raken­nus­pro­jek­tin muo­dos­sa 1990-luvun lopus­sa. Ant­ti Hyryl­lä ja Veik­ko Vir­ta­sel­la oli ennes­tään koke­mus­ta Van­taan rau­ha­nyh­dis­tyk­sen urku­ra­ken­nus­pro­jek­tis­ta. Ant­ti Hyry oli ehdot­ta­nut, että kos­ka tar­vi­taan vii­kon­lop­pu­kurs­seil­le hyviä aihei­ta, niin aloi­te­taan urku­jen­ra­ken­nus­kurs­sit. Antil­la oli koke­mus­ta urku­jen suun­nit­te­lus­ta tie­to­ko­neen avulla.

Antin isä, Väi­nö Heik­ki Hyry (1901–1964) oli syn­ty­nyt Kui­va­nie­men Hyrys­sä ja äiti Lai­na Paak­ko­la (1900–1938 ) Iis­sä. Per­hee­seen syn­tyi 4 las­ta: Toi­ni v.1927, Elli v. 1929, Ant­ti v.1931 ja Erk­ki v. 1934.

Väi­nö Hei­kin esi-van­hem­mat oli­vat alun perin läh­töi­sin Hau­ki­pu­taan Tor­ve­las­ta ja Ervas­til­ta, mis­tä he oli­vat tul­leet Hyryn taloon vuon­na 1779.

Ant­ti menet­ti äitin­sä jo hyvin nuo­re­na olles­saan rei­lut kuusi­vuo­tias. Väi­nö meni uusiin nai­mi­siin Iida Sofia Konti

on kans­sa v. 1939 kuu­kaut­ta ennen tal­vi­so­dan alkua. Täs­tä avio­lii­tos­ta syn­tyi vie­lä kak­si las­ta, Ris­to ja Sei­ja, joka kuo­li koh­ta syn­ty­män­sä jälkeen.

Isä piti kaup­paa Oja­las­sa aina kuo­le­maan­sa saak­ka, jon­ka jäl­keen Erk­ki jat­koi kau­pan­pi­toa vuo­den 2007 lop­puun. Hyryn talon lähel­lä sijait­si van­hoil­lis­les­ta­dio­lais­ten rau­ha­nyh­dis­tyk­sen talo, jos­sa pide­tyis­sä seu­rois­sa kul­ki­vat käy­tän­nös­sä kaik­ki kylä­läi­set. Antin isoi­sä, myös­kin Ant­ti, toi­mi seu­rois­sa esi­lau­la­ja­na ja usein raa­ma­tun­teks­tien luki­ja­na­kin. Luon­nol­li­ses­ti tämä vai­kut­ti myös Ant­ti Hyryn elämänkatsomukseen.

Kes­ki­kou­lun Ant­ti kävi Iis­sä ja yli­op­pi­laak­si hän val­mis­tui Rova­nie­men yhteis­ly­seos­ta vuon­na 1952. Hel­sin­gin Tek­nil­li­seen kor­kea­kou­luun hänet hyväk­syt­tiin vuon­na 1953, jos­ta hän val­mis­tui vuon­na 1958.

Ei tul­lut Antis­ta puusep­pää, kuten hän jos­sain vai­hees­sa oli suun­ni­tel­lut, vaan tuli­pa säh­köin­si­nöö­ri, joka ei kui­ten­kaan alal­le jää­nyt, sil­lä hän ryh­tyi vapaak­si kir­jai­li­jak­si val­mis­tu­mis­vuo­te­naan, jol­loin ilmes­tyi hänen esi­kois­teok­sen­sa, novel­li­ko­koel­ma, Maan­tiel­tä hän läh­ti. Kus­tan­ta­ja­na toi­mi Otava.

Ant­ti oli kir­joi­tel­lut runo­ja jo lukio­ai­ka­naan, mut­ta siir­tyi sit­ten opis­ke­luai­ka­naan Ota­van Tuo­mas Anha­van keho­tuk­ses­ta suo­ra­sa­nai­seen, mikä oli­kin hyvä rat­kai­su. Saman­ai­kai­ses­ti vuon­na 1958 ilmes­tyi hänen esi­kois­ro­maa­nin­sa Kevät­tä ja syksyä.

Ant­ti oli sol­mi­nut hie­man aiem­min vuon­na 1955 avio­lii­ton oulu­lai­sen Han­na Mai­ja Lei­no­sen kans­sa ja he asui­vat jon­kin aikaa Oulus­sa, kun­nes muut­ti­vat Hel­sin­kiin ja raken­si­vat Espoon Ras­taa­laan oma­ko­ti­ta­lon. Kesä­ko­ti löy­tyi Kui­va­nie­men Ran­ta­las­ta. Ran­ta­la on nyky­ään Ven­la-tyt­tä­ren omis­tuk­ses­sa, mut­ta Mai­ja vie­rai­lee siel­lä usein.

Elä­män arvo­jen pohdiskelua

-Romaa­ne­ja ja novel­le­ja alkoi ilmes­tyä tasai­seen tah­tiin. Koto­na-romaa­ni ilmes­tyi vuon­na 1960, tun­net­tu novel­li­ko­koel­ma Juna­mat­kan kuvaus 1962. Kir­jal­lis­ta inten­si­teet­tiä jat­kui vuo­teen 1999, jol­loin ilmes­tyi Ait­ta-romaa­ni, joka oli Fin­lan­dia-pal­kin­toeh­dok­kaa­na­kin. Myös novel­li­ko­koel­ma Ker­to­mus oli ollut Fin­lan­dia-pal­kin­toeh­dok­kaa­na vuon­na 1986. Sit­ten seu­ra­si kym­me­nen vuo­den kyp­syt­te­ly­tau­ko, jon­ka jäl­keen ilmes­tyi Fin­lan­dia-pal­kin­non saa­nut Uuni vuon­na 2009.

Kes­keis­tä sisäl­töä Hyryn teok­siin on anta­nut lap­suu­den aikai­nen kehi­tys, vuo­de­nai­ko­jen kier­to, luon­to, maa­seu­tu ihmi­si­neen ja suh­tau­tu­mi­nen uskon asioi­hin. Teok­sis­sa on usein pää­hen­ki­lö­nä poi­ka, kehit­ty­vä nuo­ru­kai­nen tai mies, joka koet­taa saa­da jotain aikai­sek­si. Kehi­tys­ro­maa­neis­saan Koto­na (1960), Ala­kou­lu (1965), Isä ja Poi­ka (1971) ja Sil­ta liik­kuu (19

75) seu­ra­taan Pau­lin kehi­tys­vai­hei­ta. Romaa­neis­sa Maa­il­man lai­ta (1967) ja Maa­tuu­li (1980) tapaam­me puo­les­taan Pie­ta­rin, joka Maa­il­man Lai­ta- romaa­nis­sa poh­tii elä­mi­sen arvo­ja myrs­kyi­sel­lä merel­lä Ulkok­run­nin reissullaan.

Hyryn romaa­neis­sa raken­ne­taan pal­jon: Ait­ta-romaa­nis­sa pys­ty­te­tään ait­taa, Uuni-romaa­nis­sa raken­ne­taan uunia ja pereh­dy­tään urku­jen­kin raken­ta­mi­seen. Insi­nöö­rin tark­ka- ja pik­ku­piir­tei­nen ote on koko ajan esil­lä. Uunia­kin raken­ne­taan kuin Iisa­kin kirk­koa. Se, joka on Hyryyn tutus­tu­nut ensim­mäi­sek­si Uunin kaut­ta, on saat­ta­nut pet­tyä ja jät­tää jopa romaa­nin luke­mat­ta. Toki yhtä moni on var­maan sen suu­rel­la inten­si­tee­til­lä luke­nut­kin. Hyryyn tutus­tu­mi­nen kan­nat­tai­si­kin aloit­taa hänen ensim­mäi­sis­tä teok­sis­taan, jot­ka tuo­vat syvyyt­tä myö­hem­piin romaaneihin.

Ant­ti Hyryn har­ras­tuk­siin kuu­lui perin­ne­ra­ken­nus­ten raken­ta­mi­nen ja urku­jen suun­nit­te­lu. Kui­va­nie­men Ran­ta­laan hän ehti pys­tyt­tää usea­mam­man­kin van­han raken­nuk­sen. Niis­tä seu­raa­vas­sa Mai­ja Hyryn ja Antin sisa­ren Toi­ni Vänt­ti­län muis­tel­les­sa. Erk­ki Hyry puo­les­taan ker­too kau­pan pidos­ta ja mat­kas­ta Antin kans­sa Ulkokrunneille.

Urku­ja, uune­ja, aittoja

Kant­to­ri-urku­ri Veik­ko Vir­ta­nen puo­les­taan tun­net­tiin yhdes­tä maam­me par­haim­mis­ta urku­ra­ken­ta­mi­sen ammat­ti­lai­sis­ta. Vir­ta­sen urku­vers­tas on raken­ta­nut mm. Turun tuo­mio­kir­kon pää­urut, jot­ka ovat Suo­men suu­rim­mat pil­liu­rut. Ant­ti Hyry toi­mi sit­ten 14 vuo­den ajan urku­kurs­sien vetä­jä­nä yhdes­sä Veik­ko Vir­ta­sen kans­sa. Mai­ja Hyry toi­mi kurs­sien orga­ni­saat­to­ri­na ja dokumentoijana.

– Kävim­me useam­man ker­ran urku­kurs­seil­la. Mie­he­ni Pau­li (1925–2007) raken­si koto­nam­me urku­jen jal­kion, ker­too Toi­ni Vänt­ti­lä.

– Vers­tas toi­mi nave­tas­sam­me tääl­lä Vänt­ti­läs­sä, Hau­ki­pu­taan Joki­ky­läs­sä. Itse olin lait­ta­mas­sa mm. urku­pil­le­jä pai­koil­leen. Osa pil­leis­tä oli uusia ja osa puret­tiin van­hois­ta kir­kon uruis­ta. Olim­me Pau­lin kans­sa pur­ka­mas­sa vuon­na 1985 Yli­kii­min­gin vuon­na 1944 raken­net­tu­ja urku­ja­kin. Sii­nä meni viik­ko. Leh­te­ri oli täyn­nä tava­raa ja lopul­la tuli kii­re saa­da se puhtaaksi.

– Ant­ti sai idean urku­jen raken­ta­mi­seen yhteis­työs­sä Pau­lin kans­sa. Pir­tis­säm­me on Pau­lin raken­ta­mat urut­kin. Pirt­tim­me uunis­ta on Ant­ti toden­nut, että har­mit­taa, kun sisa­rel­la­ni on isom­pi uuni. Ois­ko­han se vain kym­me­nen sent­tiä pidem­pi. Uunim­me raken­ta­ja ei ole tiedossamme.

– Ant­ti tun­net­tiin erit­täin aut­ta­vai­se­na. Jos joku tar­vit­si jotain, niin Ant­ti hom­ma­si sen. Kodis­sam­me Oja­las­sa meil­lä oli 3–4 leh­mää, muu­ta­ma lam­mas ja Into-nimi­nen ori. Oli meil­lä apu­lai­nen­kin, joten per­heem­me ei ollut köy­him­mäs­tä pääs­tä. Puhe­lin­kes­kus siir­tyi isän kotoa vuo­den 1942 tuli­pa­lon jäl­keen Oja­laan. Se toi­mi sii­hen saak­ka, kun­nes sak­sa­lai­set Lapin sodan alkaes­sa räjäyt­ti­vät talon vie­res­sä olleen puhe­lin­pyl­vään. Ikku­nat sii­nä menivät.

– Lap­suu­den leik­kei­hin kuu­lui mäen­las­kua, hiih­toa ja uin­tia. Mar­jas­tim­me pal­jon. Hil­la­reis­sut ovat jää­neet mie­lui­si­na mie­leen. Sii­tä kait joh­tuu se Antin ikui­nen kai­puu suol­le, mikä näkyy hänen kirjoissaankin.

Teks­tien editointia

– Tapa­sim­me Antin kans­sa, kun hän oli pyr­ki­mäs­sä kor­kea­kou­luun ja minä olin kesä­töis­sä sosi­aa­li­toi­mis­tos­sa Hel­sin­gis­sä, muis­te­lee Antin puo­li­so Mai­ja (s. 1929).

– Oli vuo­si 1953, jol­loin val­mis­tuin mais­te­rik­si. Meil­lä alkoi kir­jeen­vaih­to, ja heti alkuun Ant­ti lähet­ti nipul­li­sen runo­ja. Antin teks­tiä oli­kin sii­tä läh­tien sit­ten lähes jokai­ses­sa kir­jees­sä (1953–1958).

– Kurs­si-romaa­nis­ta vuo­del­ta 1993 löy­tyy Jou­ko Lin­ja­man sel­lol­le sävel­tä­mä runo­kin, joka esi­tet­tiin Antin muis­to­ti­lai­suu­des­sa. Mui­ta­kin runo­ja on sävelletty.

– Vuon­na 1955 val­mis­tuin opet­ta­jak­si, lisen­si­aa­tin tut­kin­non tein kas­va­tus­tie­tees­tä 1974. Hel­sin­gin yli­opis­ton kas­va­tus­tie­teel­li­ses­sä toi­min didak­tii­kan leh­to­ri­na eläk­keel­le saakka.

– Autoin Ant­tia hänen kir­joi­tus­työs­sään. Alku­vai­hees­sa kir­joi­tin Antin teks­tiä puh­taak­si Antin sane­lu­jen mukaan sii­hen saak­ka, kun­nes Ant­ti itse alkoi kir­joit­ta­maan nii­tä tie­to­ko­neel­la. Toi­min krii­tik­ko­na, edi­toin ja oiko­luin. Tar­kis­tin teks­tiä esi­mer­kik­si nimiin liit­tyen. Eri­to­ten haluai­sin mai­ni­ta novel­lin Mus­tan Ojan vesi, jon­ka per­ka­sin niis­tä Antin muis­tiin­pa­nois­ta, joi­ta ei oltu käy­tet­ty jo muis­sa kirjoissa.

– Muu­tim­me Ran­ta­laan vuon­na 1964. Asuim­me ”val­koi­ses­sa mökis­sä ” vuo­teen 2001, jol­loin muu­tim­me van­haan Pyö­rä­lään eli nykyi­seen pää­ra­ken­nuk­seen. Iso pirt­tim­me saa­tiin asut­ta­vaan kun­toon uunin raken­ta­mi­sen jäl­keen, jol­loin myös Uuni-romaa­ni ilmes­tyi. Uunis­sa lei­voin ohra­ries­ko­ja, orsi­lei­pää eli rukiis­ta orsi­lei­pää, hii­va­lei­pää ja säm­py­löi­tä. Pää­asial­li­ses­ti kui­ten­kin lei­piä, valot­taa Mai­ja, joka itse­kin on jul­kais­sut kir­ja­sen Syn­nyin Hie­ta­saa­ren koululla.

– Äiti­ni toi­mi opet­ta­ja­na siel­lä. Isä­ni Armas Lei­no­nen oli kan­sa­kou­lun opet­ta­ja, mut­ta toi­mi myös yli 20 vuot­ta kansanedustajanakin.

Antin kir­jat perus­tu­vat tositapahtumiin

– Kun äitim­me vuon­na 1938 kuo­li, niin per­heem­me jäi Väi­nö-isäm­me huol­let­ta­vak­si. Isän eno, Jaak­ko Joke­la toi­mi sil­loin kaup­pi­aa­na Oijär­vel­lä. Väi­nön ker­rot­tua huo­lis­taan Jaa­kol­le, niin tämä tuu­ma­si, että perus­ta kaup­pa. Hän lupa­si taa­ta Kemin Poh­jan­maa Oy:n tuk­ku­kau­pal­le, että kyl­lä Väi­nö on luo­tet­ta­va mies ja var­mas­ti hoi­taa asian­sa. Ja niin hoi­ti­kin aina kuo­le­maan­sa vuo­teen 1964 saak­ka, jol­loin jat­koin kau­pan­pi­toa, ker­too Antin veli Erkki.

– Kodis­sam­me, Oja­las­sa oli pirt­ti ja kama­ri, joka väliai­kai­ses­ti jaet­tiin kah­tia ja toi­seen osaan perus­tet­tiin kaup­pa. Sota-aika­na kaik­ki oli kor­til­la, mut­ta tar­peel­li­sia tava­roi­ta kui­ten­kin riit­ti, kuten lamp­pu­öl­jyä, pikiä, pikiöl­jyä, suu­ta­rin­lan­kaa ja äimiä sekä tie­ten­kin ruo­ka­puol­ta, kuten top­pa­so­ke­ria, suo­laa, läs­kiä ja toi­si­naan myös kah­via. Minun aika­na­ni kaup­paa kehi­tet­tiin ja laa­jen­net­tiin. Lisät­tiin myös asuinrakennus.

Antin kir­jois­ta Erk­ki tote­aa, että kaik­ki tapah­tu­mat vas­taa­vat usein tositapahtumia.

Esi­merk­ki­nä tut­kai­lem­me romaa­nia Maa­il­man lai­dal­la, joka ilmes­tyi v. 1967. Sii­nä teh­dään moot­to­ri­ve­ne­mat­ka Ulkok­run­neil­le. Paluu­mat­ka sat­tuu mel­ko pahal­le sääl­le, jol­loin perä­ve­ne pää­see irti ja sen on annet­ta­va men­nä menojaan.

– Olin itse muka­na sil­lä reis­sul­la, mai­nit­see Erk­ki. Mei­tä oli Armas Lei­no­nen, Ant­ti ja minä. Kun Ulkok­run­neil­la huo­ma­sim­me mus­tien pil­vien lähes­ty­vän, pää­tim­me läh­teä välit­tö­mäs­ti man­te­reel­le. Armas jäi Krun­neil­le tut­ta­vien­sa luok­se. Sii­nä hötä­käs­sä kom­pas­si­kin unoh­tui saa­rel­le, joten mat­kan­te­ko oli aika sum­mit­tais­ta. Peril­le kui­ten­kin pääs­tiin ja vene­kin löy­det­tiin seu­raa­va­na päivänä.

Kun tämän jutun kir­joit­ta­ja on itse­kin käy­nyt Ulkok­run­neil­la, niin on todet­ta­va, että tot­ta­han ne kir­jan tapah­tu­mat ja asiat ovat. Löy­tyy siel­tä sekin paik­ka, jos­sa isä­ni Eeron ja hänen vel­jen­sä Väi­nön raken­ta­ma kala­ma­ja sijait­see. Suo­sit­te­len kir­jaa myös muil­le­kin kuin merenkävijöille.

Läh­tei­tä romaa­nien ja novel­lien lisäk­si mm. Hor­ror vacui. Ant­ti Hyryn proo­sas­ta, lyy­ri­ses­tä ja dra­maat­ti­ses­ta, Aar­ne Kin­nu­nen, 2015; Jaka­mat­to­man ava­ruu­den alla. Tilo­jen mer­ki­tyk­siä Ant­ti Hyryn proo­sas­sa. Lee­na Kau­to­nen, 2009; Poh­jois-Suo­men kir­jal­li­suus­his­to­ria. Suo­ma­lai­sen Kir­jal­li­suu­den Seu­ran toi­mi­tuk­sia, 2010; Ant­ti Hyryn Kevät­tä ja syk­syä. Kir­jal­li­suu­den pro gra­du ‑työ, Ant­ti Saa­ri, 1977. 

Ant­ti Hyry, kirjailija

S.20.10.1931 Kuivaniemi–k. 4.6.2016 Espoo.

Kou­lu­tus, DI, säh­köin­si­nöö­ri 58.

Kir­jal­li­suu­den val­tion­pal­kin­to 63,66,69,75,87.

Alek­sis Kiven pal­kin­to 78.

Kir­kon kir­jal­li­suus­pal­kin­to 80.

Suo­men kult­tuu­ri­ra­has­ton tun­nus­tus­pal­kin­to 92.

Suo­men kir­jai­li­ja­lii­ton tun­nus­tus­pal­kin­to 02.

Eino Lei­no-pal­kin­to 05.

Fin­lan­dia-pal­kin­to 09.

Lukui­sia romaa­ne­ja, novel­le­ja ja kuun­nel­mia, kust.Otava.

Fin­lan­dia-pal­kin­toeh­dok­kaa­na novel­li­ko­koel­ma Ker­to­muk­sel­la 86 ja Ait­ta-romaa­nil­la 99

Fin­lan­dia-pal­kin­to Uuni-romaa­nil­la 2009.