Iin edustalle suunnitellaan merituulivoimapuistoa
Skyborn Renewables Finland kehittää Pooki-merituulivoimahanketta Perämerellä. Hanke sijaitsee Suomen aluevesillä Oulun, Iin, Simon ja Kemin edustalla. Alueelle suunnitellaan noin 85–185 enintään 390 metriä korkeaa merituulivoimalaa. Merituulivoimapuiston arvioidaan valmistuvan 2030-luvun puolivälissä.
Salla Autereelle lämminhenkinen tulojuhla Haukiputaan seurakunnan paimeneksi
Haukiputaan seurakunnan uusi kirkkoherra Salla Autere toivoi, että hänen tulojuhlansa olisi yhteisöllinen, iloinen ja musiikintäyteinen, ja toive toteutui täydellisesti. Sunnuntain messussa kirkko täyttyi ääriään myöten, kun Autere asetettiin juhlallisesti virkaansa. Tämän jälkeen seurakuntakeskuksessa järjestetty lämminhenkinen tulojuhla kruunasi päivän.
Päättäjältä: Iiläisten juomavesi turvattu, toistaiseksi
Kovasinkankaan tuulipuiston rakentaminen Iin tärkeimmän pohjavesialueen läheisyyteen on herättänyt vilkasta keskustelua vuodesta 2019, prosessin käynnistymisestä lähtien. Huolena on ollut Iin kuntalaisten vedenhankinnan kannalta ensiarvoisen tärkeät pohjavesialueet Tiironkangas ja Välikangas.
Illinjuoksut 2024: Lakeuden nuorukaiset vauhdissa Illinjuoksujen päättäjäisissä
Illinjuoksujen kesän päättäjäiset olivat ilimojen puolesta poikkeukselliset. Sateen jumalatar Esteri on ylleensä armahtanut perjantaisin ja sulkenut luukkunsa viimeistään kuuvelta. Nyt vain vähän hellitti. Mutta eipä siinä, happimolekyylit ryykäsivät ilimaan ja moni juoksija oli sitä mieltä, että hyvä juosta, happirikas ilima.
On järjetöntä vastustaa turvetuotantoa tässä tilanteessa
Viime viikolla eduskuntatalolla nähtiin irvokas mieleilmaus, kun Elokapina ja ruotsalainen Återställ Våtmarker ‑aktivistiryhmä töhrivät eduskuntatalon pylväät punaisiksi.
Jokaisen oikeudet
Kiitos Laitakari Oy:n omistajalle valaisevasta kirjoituksesta liittyen tie-esteeseen (Rantapohja 24.9.). Tavallisella kulkijalla on vain vaikea tietää, missä yksityisalueen raja menee, jos sitä ei ole aidoilla tai muuten osoitettu tai merkitty.
Mikä Kellossa ahdistaa?
Kellolaisia nuoria tuntuu ahdistavan nykyään todella paljon. Wilma-sovellukseen kilahtaa usein viesti, missä vedotaan vanhempiin, jotta he pitäisivät nuoria silmällä. Hetki sitten aiheutettiin vaaratilanne, kun Kiviniemessä lingottiin appelsiini bussin ikkunaan sillä seurauksella, että ikkuna särkyi. Samalla viikolla Kellon S‑marketista oli varastettu yhden päivän aikana 14 kertaa energiajuomia. Kellon koulun piha on viikonloppuisin täynnä mopoja, mönkijöitä ja autoja. Ja tuolloin koko kylä Kiviniemestä Holstinmäkeen ja Takkurannalle saakka saa nauttia paikallisten nuorten moottoriurheilusta renkaiden vinguttamisineen illasta yömyöhään.
Tekstarit
Keväällä kuuntelin Iin kunnanvaltuuston kokousta, jossa päätettiin istuttaa puun taimia Iin taajama-aluelle ja Kuivaniemelle, paikatkin oli nimettynä istutusalueeksi. Ihmettelen vaan minnehän ne on istutettu, kun ei niitä Kuivaniemessä ainakaan näy, kohta alkaa talvi kurkistelemaan kyläkulmille. Olisi hyvin jo istutuksen aika. Jäiköhän tuokin jo unholaan, niin kuin moni muukin asia. Vuosi on pian juhlittu 650 vuotta.