Isot alueet odottavat uutta käyttöä
Rantapohjan alueella on tälläkin hetkellä useita tontteja, joilta jokin julkinen rakennus on purettu vuosia sitten pois, mutta tilalle ei ole vielä tullut mitään.
Lue lisääRantapohjan alueella on tälläkin hetkellä useita tontteja, joilta jokin julkinen rakennus on purettu vuosia sitten pois, mutta tilalle ei ole vielä tullut mitään.
Lue lisääYli-Iihin suunniteltu monitoimitalohanke ei etene, mutta varhaiskasvatuksen tarve uusille tiloille on akuutti. Nyt Yli-Iihin halutaan rakentaa kolmiryhmäinen uusi päiväkoti melko nopealla aikataululla. Uuden päiväkodin olisi tarkoitus aloittaa toimintansa vuonna 2026.
Ruokakulttuurissa oli myös omat vivahteensa. Englannissa ei kahviteltu vaan juotiin paljon teetä.
Suomalaisen musiikin kentällä on harvoja yhtä pitkäaikaisia ja rakastettuja viihdetaiteilijoita kuin Mikko Alatalo. Tänä syksynä Alatalo juhlistaa 50-vuotista uraansa Maalaispojasta 50 vuotta ‑juhlakiertueella, joka starttaa syyskuun 26. päivänä Oulun Voimalasta. Tälle konsertille ja koko kiertueelle on ominaista paluu juurille. Kiiminkijokivarren kasvatti Alatalo palaa paitsi uransa alkuvuosien musiikkiin, myös henkilökohtaisesti merkittäviin maisemiin.
Kiimingin Jäälissä sijaitsevan palvelukodin rakentaminen päästiin aloittamaan alkukesästä. Uudet asukkaat muuttavat taloon kesällä 2025. Talon arkkitehti ‑ja pihasuunnittelusta vastaa SWECO Finland Oy. Toteutus- suunnittelua tehdään vielä rakentamisen edetessä.
– Katsotaan esimerkiksi tarkemmin minne kohtaa mikäkin toiminto tulee, yhteistyössä sähkö — ja LVI- suunnittelusta vastaavien yritysten kanssa, kertoo rakennussuunnittelija, arkkitehti Venla Leppänen Swecosta. Työmaan pääurakoitsijana toimii Oululainen Apsilon Oy.
Työmaa on tällä hetkellä runkovaiheessa, maa ‑ja rakennusperustusten pohjatyöt on jo tehty ja kantavia betoniseiniä valetaan. Aikataulussa on pysytty hyvin, kertoo toimitusjohtaja Koskela Antti-Pekka Apsilon Oy.stä.
Alakylän uuden puukoulun rakennustyöt etenevät suunnitellusti. Tällä hetkellä Rakennusyhtiö Observon työnjohtaja Kimmo Laitilan mukaan asennetaan muun muassa viimeisiä CLT-elementtejä, vesikaton aluskermejä ja lattioiden eristeitä.
Kansanomaisessa ruokataloudessa on aina ollut hyvin tärkeää valmistaa ravintoaineet sellaisiksi, että säilyvät mahdollisimman pitkään käyttökelpoisina. Erityisen tärkeä on ollut taito valmistaa kestävää leipää niin, että se säilyy maukkaana viikkoja ja kuukausia. Leivän arvo eväänä ja vararavintona on ollut korvaamaton.
Kiimingin seurakunnan leirikeskus Suvelan syksyisen päivän täytti tiistaina lämmin tunnelma. Paikalle on kokoontunut liki 30 ihmistä LC Kiimingin ja seurakunnan yksin asuville ja yksinäisille ikäihmisille järjestämään leiripäivään.
Rakennusala on ollut vallitsevan maailmantilanteen vuoksi vaikeassa tilanteessa jo jonkin aikaa. Talojen rakentaminen ei ole ollut houkuttelevaa korkeiden korkojen vuoksi ja materiaalien kustannuksetkin ovat olleet nousussa.
Rakennusala on aina ollut suhdanneherkkä, mutta juuri nyt taidetaan elää kuopassa, jota ei ole nähty vuosikymmeniin. Alalla on nähty suuriakin konkursseja viimeisen vuoden aikana, pienemmistä puhumattakaan.