Nousin ylös har­maas­ta peh­meäs­tä ja jo hiu­kan kulah­ta­nees­ta noja­tuo­lis­ta­ni. Pääs­sä alkoi hui­ma­ta ja sil­mät sume­ta, olin nous­sut lii­an nopeas­ti istut­tua­ni une­li­aa­na pit­kän aikaa. Ensim­mäi­set aske­leet otan hitaas­ti odot­taen että näkö ja muut ais­ti­ni taas terä­vöi­tyi­si­vät enkä tör­mäi­si mihin­kään. Muu­ta­man sil­män­rä­päyk­sen jäl­keen näin taas täy­del­li­ses­ti ja kat­see­ni uppo­si ove­ni ylä­puo­lel­la tikit­tä­vään pui­seen antiik­ki­kel­loon, jon­ka vii­sa­rit oli…