Tai­de­vink­ke­jä hel­pot­ta­maan luo­vuu­den toteuttamista

Tai­teen teke­mi­nen on mones­ti vapaut­ta­vaa ja ins­pi­roi­vaa. On ren­tout­ta­vaa näh­dä, miten sivel­lin piir­tää värik­käi­tä vii­vo­ja maa­laus­poh­jal­le, ja miten lyi­jy­ky­nä jät­tää jäl­keen­sä aina vain parem­pia piirroksia.

Vie­lä iha­nam­paa se on kui­ten­kin miel­lyt­tä­vil­lä ja laa­duk­kail­la väli­neil­lä, joi­ta voi löy­tää yllät­tä­vän­kin edullisesti. 

Perin­tei­seen tai­tee­seen tar­vi­taan usein jokin poh­ja, jol­le luo­da uut­ta. Pape­ri vai­kut­taa pal­jon sii­hen, mil­lais­ta jäl­keä väli­neil­lä saa aikai­sek­si ja sen­pä vuok­si sii­hen onkin hyvä panostaa.

Kun hank­kii pape­ria piir­tä­mis­tä tai maa­laa­mis­ta var­ten, kan­nat­taa kiin­nit­tää huo­mio­ta niis­sä ilmoi­tet­tui­hin pai­noi­hin. Pak­sum­pi pape­ri on hyvä esi­mer­kik­si akva­rel­li­vä­re­jä käy­tet­täes­sä, sil­lä sil­loin se kes­tää suu­rem­paa vesi­mää­rää eikä heti käpris­ty. 250–300 gram­maa on mel­ko ylei­nen pai­no akva­rel­li­pa­pe­reis­sa, ja se toi­mii hyvin taval­li­seen maa­laa­mi­seen. Lisäk­si esi­mer­kik­si pak­su­pa­pe­ri­set luon­nos­vi­hot ovat usein laa­dul­taan omaa luok­kaan­sa, ja sopi­vat­kin pak­su­jen sivu­jen­sa puo­les­ta erit­täin hyvin niin lyi­jy­ky­nil­le, puu­vä­reil­le kuin huopakynillekin.

Eri merk­kien puu­vä­rit ja lyi­jy­ky­nät eroa­vat yllät­tä­vän­kin pal­jon toi­sis­taan, ja nii­tä ostaes­sa kan­nat­taa­kin pereh­tyä kun­nol­la kynien pig­ment­tei­hin ja sii­hen, mil­lais­ta tai­det­ta niil­lä halu­aa luo­da. Oma luot­to-omi­nai­suu­te­ni lähes kai­kis­sa kynis­sä­ni on vah­va pig­ment­ti ja peh­meys. Pig­men­tin mää­rä näkyy toki tuot­teen hin­nas­sa, mut­ta vas­taa­vas­ti myös laa­dus­sa. Mitä enem­män kynis­sä on väri­kyl­läi­syyt­tä, sitä moni­nai­sem­pia töi­tä niil­lä voi tehdä. 

Yli­pää­tän­sä kyniä hank­kies­sa kan­nat­taa miet­tiä, halu­aa­ko pii­rus­tus­jäl­jen ole­van luon­nos­mais­ta ja hen­toa, vai­ko ken­ties pak­sum­paa ja voi­ma­kas­pig­ment­tis­tä. Jos värien halu­aa sulau­tu­van hyvin toi­siin­sa, kan­nat­taa har­ki­ta vaha­mais­ten ja öljy­poh­jais­ten puu­vä­rien han­kin­taa. Sel­lai­set kynät ovat peh­mei­tä, jol­loin väre­jä on help­poa yhdis­tel­lä. Toi­saal­ta taas kovem­mat kynät toi­mi­vat mai­nios­ti her­kem­pää jäl­keä hake­vil­le, sil­lä vähäi­sem­pi pig­ment­ti saa työs­tö­jäl­jen näyt­tä­mään kevyeltä.

Jot­kin tai­tees­sa käy­tet­tä­vät väli­neet eivät vält­tä­mät­tä edes ole alun­pe­rin tar­koi­tet­tu tai­tee­seen, mut­ta ovat osoit­tau­tu­neet todel­la toi­mi­vik­si kei­noik­si kor­va­ta kal­liit tar­vik­keet. Esi­mer­kik­si vanu­puik­koa voi käyt­tää lyi­jy­ky­nän levit­tä­mi­ses­sä ja vaik­ka­pa var­jo­jen luo­mi­ses­sa pape­ri­sen kynän sijaan, ja se toi­mii lähes samal­la tavalla.

Toi­nen oival­li­nen väli­ne hii­len ja lyi­jy­ky­nän levit­tä­mi­seen ja jäl­jen peh­men­tä­mi­seen on pie­ni meik­ki­si­vel­lin, jota hel­läs­ti pyö­rit­tä­mäl­lä voi käyt­tää luo­maan utuis­ta tun­nel­maa työ­hön. Lisäk­si har­pin terä­vä piik­ki on nero­kas työ­vä­li­ne esi­mer­kik­si hius­ten tai eläi­men tur­kin piir­tä­mi­seen. Kun sil­lä tekee varo­vas­ti viil­to­ja puh­taal­le pape­ril­le ja sen jäl­keen värit­tää kynil­lä pääl­le, jää pape­riin val­koi­sia vii­vo­ja. Täl­löin piir­rok­seen tulee aitou­den­tun­tua ja hie­no­ja yksi­tyis­koh­tia, sil­lä pie­net hius­suor­tu­vat näyt­tä­vät tosie­lä­mäs­sä­kin val­keil­ta valon osues­sa niihin.

Jos­kus saat­taa tun­tua, että tai­teen teke­mi­seen tar­vit­si­si kal­lii­ta väli­nei­tä ja eri­koi­sia työ­ka­lu­ja. Se ei tie­ten­kään pidä paik­kaan­sa, vaan usko­mat­to­mia teok­sia voi luo­da myös muu­ta­mal­la eurol­la käyt­täen vaik­ka­pa yhtä kuu­la­kär­ki­ky­nää. Kun oppii hyö­dyn­tä­mään kynän tuo­mia mah­dol­li­suuk­sia sen mukaan, miten kovas­ti sil­lä pape­riin pai­naa, voi huo­ma­ta, ettei mes­ta­ri­teok­sen luo­mi­seen tar­vi­ta­kaan sato­jen euro­jen edes­tä tuotteita.

Jos­kus par­haim­mat työt ovat­kin leh­den kul­maan satun­nai­sel­la kynäl­lä raa­pus­te­tut luon­nok­set. Sii­tä tuli­kin mie­lee­ni: myös van­ho­ja leh­tiä ja esi­mer­kik­si huo­no­kun­toi­sia kir­jo­ja voi käyt­tää oikein hyvin kan­vaa­si­na puh­taan pape­rin sijasta.