Sar­ja­vink­ke­jä vapaa-aikaa viihdyttämään

Anna, A lopussa perustuu L.M. Montgomeryn klassikkokirjaan Annan nuoruusvuodet. Kuva: Thelma LohilahtiAnna, A lopussa perustuu L.M. Montgomeryn klassikkokirjaan Annan nuoruusvuodet. Kuva: Thelma Lohilahti

Jos jos­kus tun­tuu, että elo­ku­vat ovat lii­an nopea­tem­poi­sia ja het­kel­lis­tä draa­maa, voi hitaam­paa juo­nen­kul­kua etsiä sar­jo­jen paris­ta. Toi­si­naan pit­kän TV-sar­jan äärel­le pysäh­ty­mi­nen tuo jat­ku­vuu­den­tun­net­ta ja saa aja­tuk­set pois arjen pyörityksistä.

Yhteis­tä vii­kon­lo­pun kat­sot­ta­vaa lap­sil­le ja van­hem­mil­le löy­tää esi­mer­kik­si hyvän­mie­len­sar­jois­ta H2O ja Find me in Paris, jot­ka ovat värik­käi­tä, haus­ko­ja ja jän­nit­tä­viä sar­jo­ja. H2O ker­too kol­mes­ta taval­li­ses­ta tytös­tä Cleos­ta, Emmas­ta ja Rik­kis­tä, jot­ka pää­ty­vät mys­ti­sel­le Mako-saa­rel­le täy­den­kuun aikaan. Yö muut­taa tytöt meren­nei­doik­si, ja sii­tä alkaa veden­täy­tei­nen tari­na salai­suuk­sis­ta, tai­as­ta ja taval­li­sis­ta nuo­ruu­den kom­mel­luk­sis­ta. Juo­nen lisäk­si kat­so­ja saa naut­tia 2000-luvun alun värik­kääs­tä muo­dis­ta ja pie­nis­tä näppäinpuhelimista.

Find me in Paris on tans­sin­täy­tei­nen sar­ja Lenas­ta, 1900-luvun venä­läi­ses­tä prin­ses­sas­ta, joka pää­tyy aika­por­taa­lin kaut­ta nyky­päi­vän Parii­siin tans­sia­ka­te­mi­aan. Hän pää­see kou­lun oppi­laak­si ja saa uusia lah­jak­kai­ta ystä­viä, mut­ta kan­taa suur­ta salai­suut­ta läh­tö­koh­dis­taan. Tans­sin ja nau­run pyör­teis­sä Lena kui­ten­kin kai­paa men­nei­syy­teen jää­nyt­tä poi­kays­tä­vään­sä samal­la, kun opet­te­lee nyky­maa­il­man kum­mal­li­sia tapoja.

Jos van­haan aikaan sijoit­tu­vat koko per­heen ohjel­mat kiin­nos­ta­vat, kan­nat­taa antaa mah­dol­li­suus Sydä­men kut­su­mus ja Anna, A lopus­sa ‑sar­joil­le. Sydä­men kut­su­muk­ses­sa rik­kaan per­heen tytär Eliza­beth saa­puu pie­neen kana­da­lai­seen kylään opet­ta­jak­si ja saa tode­ta, ettei elä­mä kai­vos­ky­läs­sä vas­taa juu­ri­kaan kau­pun­gin vils­ket­tä. Vai­keuk­sien jäl­keen Eliza­beth kui­ten­kin sopeu­tuu kylän yksin­ker­tai­seen elä­mään ja tuo sin­ne ripauk­sen omaa ilois­ta asennettaan.

Anna, A lopus­sa on L.M. Mont­go­me­ryn kir­jaan perus­tu­va sar­ja puna­tuk­kai­ses­ta orvos­ta Annas­ta, joka saa­puu kuvan­kau­nii­seen Avon­le­aan tar­koi­tuk­se­naan aut­taa kah­ta nai­ma­ton­ta sisa­rus­ta tilan­hoi­dos­sa. Sisa­ruk­set oli­si­vat kui­ten­kin tah­to­neet pojan eivät­kä puhe­lias­ta ja mie­li­ku­vi­tuk­se­kas­ta tyt­töä, mut­ta pit­kän tai­vut­te­lun jäl­keen Anna saa jää­dä iha­naan Viher­vaa­raan. Vilk­kaan luon­teen­sa vuok­si Anna jou­tuu monen­lai­siin kom­mel­luk­siin, mut­ta samal­la saa uusia ystä­viä ja muut­taa pie­nen kylän ahdas­mie­li­siä asenteita.

Jos keveät ohjel­mat kai­paa­vat rin­nal­leen vähän ras­kaam­paa sort­tia, kan­nat­taa van­hem­pien kat­so­jien antaa mah­dol­li­suus korea­lai­sel­le Snowdrop-sar­jal­le. Se ker­too poh­jois­ko­rea­lai­ses­ta vakoo­jas­ta, joka rakas­tuu ete­lä­ko­rea­lai­seen yli­opis­to-opis­ke­li­jaan salai­sen teh­tä­vän­sä aika­na. Sar­jan pii­naa­va pant­ti­van­ki­ti­lan­ne, moni­mut­kai­nen poli­tiik­ka ja kyte­vä rak­kaus ovat jän­nit­tä­vää kat­sot­ta­vaa ja sopii toiminnannälkäisillekin.

Mys­tee­ri­sar­jo­jen ystä­vil­le espan­ja­lai­nen Gran Hotel ‑sar­ja saa var­mas­ti sydä­men tykyt­tä­mään. 1900-luvun alkuun sijoit­tu­va sar­ja ker­too Julios­ta, joka solut­tau­tuu hie­nos­to­ho­tel­liin pal­ve­li­jak­si sel­vit­tääk­seen hotel­lis­sa työs­ken­nel­leen sis­kon­sa koh­ta­lon. Pian mies saa liit­to­lai­sek­seen omis­ta­jan tyt­tä­ren Alician, ja kak­sik­ko pää­tyy tut­ki­maan katoa­mis­ta yhdes­sä huo­li­mat­ta luok­kae­rois­ta ja Alician lähes­ty­vis­tä häistä.

Syk­syn lähes­tyes­sä on sar­ja­ma­ra­too­na­rien lis­toil­le lisät­tä­vä tie­tys­ti Gil­mo­ren tytöt ‑sar­ja, jos­ta ei syk­syis­tä tun­nel­maa, kir­jo­ja ja kah­via puu­tu. Se ker­too yksin­huol­ta­ja­äi­ti Lore­lain ja hänen tyt­tä­ren­sä Roryn elä­mäs­tä kuvit­teel­li­ses­sa yhdys­val­ta­lai­ses­sa pikkukaupungissa.

Sar­jal­le omi­nais­ta on nopea ja pii­ki­käs vuo­ro­pu­he­lu hah­mo­jen välil­lä ja luke­mat­to­mat viit­tauk­set popu­laa­ri­kult­tuu­riin. Ja ehkä­pä Roryn kir­ja­pi­nos­ta saa ins­pi­raa­tio­ta myös omaan syk­syn kirjalistaan.