Pelastakaa Lasten uudessa raportissa selvitettiin nuorten keskuudessa ilmenevää ekstremismiä ja vihapuhetta. Nuorisotyöntekijöistä lähes puolet kertoi kohdanneensa nuorten parissa väkivaltaista radikalisoitumista tai ääriajattelua ja selkeästi suurin osa kertoi kohdanneensa vihapuhetta.
Pelastakaa Lasten tuoreessa Nuorisotyöntekijöiden silmin: ekstremismi ja vihapuhe Suomessa ‑raportissa 68 prosenttia kyselyyn vastanneista nuorisotyöntekijöistä sanoo olevansa huolissaan tai jokseenkin huolissaan nuorista alueellaan. Huoli liittyy etenkin nuorten hyvinvointiin, vihamieliseen käytökseen, asenneilmapiirin negatiiviseen muutokseen sekä yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin ongelmiin.
Hieman vajaa puolet (47 %) vastanneista on kohdannut merkkejä nuorten väkivaltaisesta radikalisoitumisesta ja/tai väkivallan ihannoinnista. Vihapuhetta oli kohdannut kolme neljästä (78 %) vastaajasta. Vastausten perusteella suurin osa koki vihapuheen tunnistamisen helpommaksi kuin väkivaltaisen radikalisoitumisen tunnistamisen. Vihapuhe voi kuitenkin jo itsessään viitata mahdolliseen väkivaltaiseen radikalisoitumiseen.