Kelloon viime syksynä rakennetun skeittirampin avajaisia juhlittiin viime viikon keskiviikkona. Koulun takapiha täyttyi pian nuorista ja moni tuli paikalle koko perheen voimin. Avajaistapahtumassa musiikki raikasi, innokkaat nuoret testasivat ramppia ja tarjolla oli myös lämmikettä makkaran ja grillattujen vaahtokarkkien muodossa. Kellon koulun rehtori Juha Heikkinen kiitti puheessaan kaikkia rampin rakentamisen mahdollistaneita tahoja sekä muistutti alueen pitämisestä viihtyisänä.
– Yhteisellä ponnistuksella olemme saaneet rampin kokoon ja Kellon Asukastupa sai hankkia vielä tuolit ja pöydät alueelle lisäämään viihtyisyyttä. Kun alueelle tulee kiinteät roskikset niin muistetaan käyttää niitä ja pidetään alue yhdessä siistinä, Heikkinen sanoi.
Mukana skeittirampin rakentamisessa ja suunnittelussa ollut asiantuntija Jyrki Pyörnilä Oulun Rullalautailijat ry:stä antoi kiitosta myös koululle ja muille yhteistyökumppaneille. Hän oli iloinen, että yhteisössä on voimaa tehdä asioita yhteisen hyvän eteen.Paikan päällä olivat myös lajin pioneerit Jani Tihinen ja Ukko-Ville “uv” Hyvärinen esittelemässä ja ohjaamassa skeittausta. Yleisö kerääntyi seuraamaan ammattilaisten näytteitä rampilla ja selvästi he tekivät katsojiin vaikutuksen tempuillaan. Seura oli tuonut mukanaan tapahtumaan lainalautoja, joilla kiinnostuneet pystyivät lajia kokeilemaan. Selvästi lajista oltiin kiinnostuneita ja ammattilaisten oppeja seurattiin tarkasti.
–Molemmat jätkät ovat pitkän linjan harrastajia ja Tihinen on ollut myös Hang Up ‑lehden kannessa ja kuuluu Real Dealin tiimiin, Pyörnilä kertoi.
Lapset ja nuoret olivat silminnähden iloisia uudesta skeittirampista ja yhteisestä ajanviettopaikastaan. Tunnelmaa tapahtumassa nostatti myös DJ-Teme, joka soitti tilaisuuteen sopivaan musiikkia.
Iloinen puheensorina ja skeittirampin pauke olivat varma merkki onnistuneesta tapahtumasta. Isosta kävijämäärästä huolimatta ramppia pääsivät kaikki halukkaat kokeilemaan ja lajia pystyi harjoittelemaan myös tasaisella maalla. Paikan päällä oli ilahduttavan paljon nuorten lisäksi myös vapaaehtoisia aikuisia ja nuorten vanhempia. Makkarat ja pillimehut tekivät kauppansa nopeasti ja Maaseudun Sivistysliiton teltalla kävi kuhina vaahtokarkkien paistopisteellä.
Tapahtuman päätteeksi arvottiin vielä reilun sadan osanottajan joukosta yhdelle onnekkaalle Real Deal skeittikaupan lahjoittama skeittilautapaketti.