Kuivaniemen nykyinen kirkko rakennettiin vuosien 1871 ja 1874 välisenä aikana ja vihittiin käyttöön 1874, joten tänä vuonna rakennuksen seinät ovat nähneet jo 150 vuotta kristillisen sanoman julistamista ja sakramenttien jakamista. Muun muassa lukemattomia avioliittoon vihkimisiä, konfirmaatioita ja hautaan siunaamisia on kirkossa suoritettu puhumattakaan siitä, montako jumalanpalvelusta tai messua on kuluneiden vuosien aikana siellä ehditty toimittaa.
Kuivaniemeläisille kirkko on paitsi seurakuntaelämän keskus, tunnetaan sen torni myös maallisempana maamerkkinä mereltä jokisuulle suuntaavien kalastajien ja muiden veneilijöiden keskuudessa.
Kirkon historiasta kuultiin enemmän sunnuntaisen Mikkelinpäivän messun jälkeen pidetyssä juhlatilaisuudessa, jonka tervetuliaissanat lausui messunkin toimittanut Karjasillan seurakunnasta eläkkeelle siirtynyt kirkkoherra Juhani Lavanko, ja juhlapuheen piti emeritus lehtori Pekka Koskela. Lisäksi tilaisuudessa esiintyivät Hyryn nuoret laulajat, joiden heleää musisointia kuultiin jo messun aikana, sekä varttuneempien lauluryhmä. Molempia säesti kanttori Markku Jaakkola.
Myös Kuivaniemen kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Kauko Vakkala käytti yhdistyksen toimintaa valottavan puheenvuoron. Maistuvan lohikeiton ja kakkukahvien ohessa syntyi lisäksi runsaasti muutakin vapaata keskustelua niin historiasta kuin nykyisyydestäkin.
Pekka Koskelan kokoamista tiedoista ilmeni, että Kuivaniemen ensimmäinen oma kirkko vihittiin käyttöön jo vuonna 1762. Sen rukoushuone oli varsin pieni ja kävi piankin ahtaaksi seurakuntalaisten määrän kasvaessa. Kirkon viereen rakennutettiin silti myös kellotapuli, joka valmistui vuonna 1775, ja jonka toteutti aikansa kuulu tapulirakentaja, ylikiiminkiläinen Heikki Väänänen. Kirkko tapuleineen sijaitsi Kuivaniemen vanhan hautausmaan vieressä.
Uuden kirkon piirustukset laati saksalainen arkkitehti Ernst Bernhard Lohrmann vuonna 1852. Seuraavan vuosikymmenen suuret katovuodet toivat kuitenkin muassaan nälänhätää ja tauteja, ja koko Suomen silloisesta noin kahden miljoonan väestöstä menehtyi muutamassa vuodessa enemmän kuin kymmenesosa.
– Kiitollisuus siitä koettelemuksesta selviämisestä innosti ilmeisesti uuden kirkon rakentamiseen, ja seurakuntalaiset luovuttivat rakentamista varten puutavaraa. Myös tontti uutta kirkkoa varten järjestyi, ilmaisi Koskela.
Rakennus toteutettiin oululaisen seppämestari P.C. Björnströmin johdolla. Kirkosta tuli päätornillinen pitkäkirkko, jossa on satulakattoinen kirkkosali ja suippokaariset ikkunat sekä kirkkosalin toisessa päässä sakaristo ja toisessa eteinen. Istumapaikkoja kirkkosaliin mahtui viisisataa.
Myöhemmin sekä rakennuksen ulko- että sisäseinät laudoitettiin ja maalattiin sekä korvattiin vuotava katto “kattoasvaltilla”. Termin Koskela arvioi tarkoittavan nykyisin kattohuopana tunnettua materiaalia. Vanhasta kirkosta siirrettiin uuteen vain nykyisen alttarin lähellä oleva kattokruunu ja kaksi pientä taulua sekä pieni kirkonkello, joka aikoinaan hankittu kyläläisiltä kerätyillä varoilla. Uudempi kello puolestaan on hankittu vuonna 1909.
Alttaritaulun “Jeesus tyynnyttää myrskyn” on nykyiseen kirkkoon maalannut paikallinen taiteilija Iivari Halttu vuonna 1941, ja saarnastuoliin on sijoitettu niin ikään kuivaniemeläisen kalastajan ja taiteilijan Väinö Rousun suunnittelema ja toteuttama reliefi. Sähköt kirkkoon on vedetty 1950-luvun alussa ja peruskorjaus suoritettu vuonna 1974, jolloin hankittiin myös edelleen käytössä olevat Kangasalan urkutehtaan rakentamat 15-äänikertaiset urut.
– Tänä vuonna on kattokruunut puhdistettu alkuperäiseen loistoonsa sekä sähkötyökorjausten yhteydessä kynttilälamput uusittu.
Omana kokemuksenaan Koskela myös ilmaisi kotipaikan kirkon olevan sekä turvallinen ja vahva side juuriin että yhdessä elämisen ja kokemisen paikka, josta hänellä itselläänkin on muistikuvia jo varhaisesta lapsuudesta saakka.