Onko ole­mas­sa parem­paa tun­net­ta kuin uuden kir­jan aloit­ta­mi­nen, muu­ta­man sivun luke­mi­nen ja ymmär­tä­mi­nen, ettei kir­jaa voi las­kea käsis­tään ennen vii­meis­tä sivua? Kun kir­ja on niin hyvä, että se tem­pai­see mukaan­sa eikä pääs­tä irti vie­lä päi­vien­kään pääs­tä, kun vii­mei­nen sivu on jo kään­net­ty ja taka­kan­nen sisä­pin­taa tui­jo­tet­tu tyh­jä tun­ne sisällä.

Keräi­ly­ta­va­roi­hin kes­kit­ty­vän Hau­ki­di­va­rin ovet ovat auki Hau­ki­pu­taan Revon­tiel­lä, ja sisäl­lä kau­pan omis­ta­ja Jyr­ki Lam­pi­la odot­te­lee asiak­kai­ta. Näy­teik­ku­nan edes­sä ulko­na on pie­ni pöy­tä täyn­nä tava­raa, joka hou­kut­te­lee asiak­kai­ta sisäl­le­kin asti. Hyl­lyt huo­ju­vat tava­rois­ta, joi­ta on joka läh­töön: kir­jo­ja, koli­koi­ta, lasie­si­nei­tä, pos­lii­nias­tioi­ta, pos­ti­merk­ke­jä, koru­ja, purk­ke­ja ja pur­nu­koi­ta, jopa van­ho­ja puhe­li­mia. Puo­ti pur­su­aa keräi­ly­ta­va­raa käyt­tö­esi­neis­tä koristeisiin. 

Hau­ki­pu­taan koti­seu­tu­museo ava­si oven­sa hei­nä­kuun 1. päi­vä­nä. Hau­ki­pu­taan kir­kon ja seu­ra­kun­ta­ta­lon piha­pii­ris­sä sijait­se­va van­ha, punai­nen puu­ra­ken­nus vie vie­rai­li­jan vuos­ki­kym­men­ten päähän.…..