Vesalan koulu juhlii satavuotista taivaltaan
Teea Tunturi Ylikiiminki Vesalassa on käyty koulua jo sata vuotta. Tosin rehtori Olavi Ala-ahon mukaan aika on lyhyt kun.…..
Lue lisääTeea Tunturi Ylikiiminki Vesalassa on käyty koulua jo sata vuotta. Tosin rehtori Olavi Ala-ahon mukaan aika on lyhyt kun.…..
Lue lisääKaupunki jaettiin 22 suuralueeseen ympäristökuntien tultua osaksi uutta Oulua. Hieno ajatus oli silloin, että näissä yhteistyöryhmissä eri alueiden asukkaat pääsevät.…..
Teea Tunturi Kiiminki Kiimingin lukion ja Jokirannan koulun oppilaat esittävät ensi viikolla Liisa Vilppolan teoksen Iloitsemme itsenäisyydestä. Kouluviikko päättyi perjantaina.…..
Teea Tunturi En kiittele hiekoittajaa siksi, että olisi ollut liukasta ja hiekoittaja olisi ollut ahkerana liikkeellä. Vaikka näinkin toki on.…..
Haukipudas Venla Väisänen Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 kylvettiin itsenäisyyden kuusi. Se istutettiin vuonna 1931 Helsingin Kaivopuistoon. Vaikeatkaan ajat eivät ole.…..
Koulussa puhutaan paljon harrastuksista. Eräs poika kertoo harrastavansa tanssia. Myöhemmin hän kuulee käytävässä huutelua: häntä sanotaan homoksi. Tanssijapojille tilanne on.…..
Rantapohja Oulun seurakuntayhtymä myy parhaillaan kiinteistöjään. Myynnissä ovat tällä hetkellä Rantapohjan alueelta Yli-Iin ja Ylikiimingin pappilat, Ylikiimingin vanha seurakuntatalo ja.…..
Pirjo Holappa Haukipudas/Oulu Haukiputaalaislähtöinen Markus Nutivaara vietti ansaittua kesälomaa kotimaisemissaan. Nuoren jääkiekkopuolustajan ensimmäinen kausi NHL-seura Columbus Blue Jacketsin riveissä sujui.…..
Rantapohjan tietoliikenneyhteydet on palautettu. Rantapohjassa tehtiin uudistuksia yrityksen tietoliikenneyhteyksiin ja verkkoyhteydet olivat jonkin aikaa poikki. Kaiken pitäisi olla nyt kunnossa.……
Teea Tunturi Kiiminki Järjestyksessään jo 43. Kiiminkipäivät järjestetään tänä vuonna tuttuun tapaan elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kiimingin Yrittäjien puheenjohtaja Miika Sutinen.…..